Uutiset (muokattu 20.1.2021) Jaana Selander

Ei pakkoliitoksille

VALTUUSTON puheenjohtaja Eero Lämsästä (kesk.) hallinto- ja kuntaministeri Henna Virkkusen (kok.) esitys uudeksi kuntarakenteeksi kuulostaa "aika rajulta".
– Lähinnä siksi, ettei Paras-hankkeelle nähdäkään tulevaisuutta. Nykyhallitus lähtee rakentamaan uusia kuntia työssäkyntialueiden pohjalta. Se tarkoittaisi, että Ylä-Savoon tulisi yksi kunta, Iisalmen ympärille, Lämsä tulkitsee.
Lämsä huomauttaa, että kuntarakennelakia ei ole vielä tehty ja että Virkkusen suunnitelman lähtökohta on väärä.
– Kuntaliitosten pitää pohjautua vapaaehtoisuuteen, Lämsä linjaa.
Myös kaupunginhallituksen puheenjohtaja Kalevi Lamminen (kok.) on tyrmistynyt puoluetoverinsa esityksistä ja sanoo pettyneensä.
– Kokoomus on kääntänyt takin, siitä en tykkää. Olen ollut jokaisessa puoluekokouksessa ja siellä on vastustettu pakkoliitoksia.
Myös Lamminen vastustaa Lämsän tavoin pakkoliitoksia. Ja kysyy, miksi Paras-hanke pannaan romukoppaan?
– Paras-hankkeessa on paljon hyvää, nyt pitäisi sitä rakennelmaa hioa.
Kaupunginjohtaja Erkki Strömmer vieroksuu niin ikään pakkoa ja uskoo kiuruvetisten luottamushenkilöiden pystyvän ratkaisemaan, mikä kunnalle on paras hallintomalli.

mainos alkaa
mainos päättyy