SULKAVAN osakaskunta on palauttamassa Isokoskea ”entiseen loistoonsa”. Kosken viereen on jo pystytetty grillikatos ja rakennettu venevalkama, syyskuun alussa tehdään saareen silta. Sulkavanjärven Isokoskelle on Kiuruveden taajamasta matkaa noin kolmisenkymmentä kilometriä Rytkyn kautta ajellessa. Isokoski tulee Salmenkyläntien varteen. Isokoski on paikkana mitä idyllisin, jokea ja koskea reunustavat lehtipuut ja sammaloituneet kivet, venevalkamaa koristavat lumpeet, taustalla soi kosken pauhu.
Ei siis ihme, että Sulkavan osakaskunta on rakentanut Isokosken kupeelle venevalkaman, grillikatoksen ja tarkoituksena on vielä nikkaroida silta kosken yli. Silta vie toiselle saarelle, joka on kosken keskellä. Alueelle tulee myös parkkipaikka.
OSAKASKUNTA aloitti Isokosken alueen kunnostamisen tarkalleen ottaen vuosi sitten. Ideana on, että virkistyspaikka on valmistuttuaan kaikille avoin.
Isokosken alueella on tehty valtaisa työmäärä, kun kosken liepeiltä on raivattu vesakkoa ja muutoinkin maisemaa on siivottu.
Isokoski oli eläväinen paikka 1900-luvun alussa. Aluetta kutsuttiin ”Kosken kaupungiksi”, sillä siellä toimi kyläyhteisön omistama alamylly, kauppias Pietikäinen-Kalimoisen saha, mylly, pärehöylä, kauppa, nahkurinverstas, ompelimo, myllytupa-kahvila, leipuri ja useita asuinrakennuksia. Nyt näitä rakennuksia ja toimintoja ei ole. Alueen viimeisiä, alkuperäisiä rakennuksia oli Isokosken pohjoispuolella sijainnut myllytupa, joka oli jäädä Salmenkyläntien alle ja purettiin pois vuonna 1970.
KOKO Isokosken alueen kunnostus maksaa 24 000 euroa, johon on saatu avustusta Ely-keskukselta sekä Pielaveden kunnalta ja Kiuruveden kaupungeilta. Talkootyön osuus on 7 200 euroa, osakaskunnan osuus on 2 400 euroa.