Uutiset (muokattu 20.1. 18:04) Jaana Selander

Rauno Pikkarainen seurakuntavaalien ääniharava

VASEMMISTOLIITON kansanedustajaehdokas, valtuutettu Rauno Pikkarainen oli seurakuntavaalien ääniharava Kiuruvedellä. Vasemmistoliiton valtuutettu ja kansanedustajaehdokas sai 113 ääntä. Hän tuli valituksi kirkkovaltuustoon ensimmäistä kertaa. Pikkarainen ei ole ollut aiemmin ehdolla seurakuntavaaleissa. Pikkarainen edusti vaaleissa Rakennetaan yhdessä- ryhmää.
Pikkarainen on tyytyväinen äänimääräänsä. – Otan tuloksen vastaan nöyrällä mielellä, Pikkarainen kommentoi.
Pikkarainen aikoo kirkkovaltuutettuna koettaa löytää keinoja siihen, millä tavalla kirkon verotulojen pienenemistä voitaisiin estää.
– Yhteisöverouudistus tuo helpotusta, mikäli eduskunta hyväksyy keväällä uuden rahoituslain, jossa kirkolle tilitetty yhteisövero korvataan valtionrahoituksella. Rahoituksen suuruus on 114 miljoonaa euroa vuodessa.
Tähän saakka yhteisöveron on kerännyt valtio ja osoittanut siitä muutaman prosentin seurakunnille. Yhteisöverotuloilla seurakunnat hoitavat väestökirjanpitoa, kirkkojen ylläpitoa sekä hautaustoimea.
Pikkarainen sanoo, että seurakunnassa on paljon hyvää, mitä kannattaa jatkaa, muun muassa vanhus- ja lapsityö.

SEURAKUNTAVAALEISSA Kiuruvedellä äänesti 20,8 prosenttia äänioikeutetuista. Ennakkoäänestysprosentti oli 12,5. Äänestysaktiivisuus hieman laski edellisistä vaaleista, vuonna 2010 äänestysprosentti oli 22,1. Koko valtakunnan tasolla äänestysprosentti oli 15,6.
Kirkkovaltuustoon valittiin Kiuruvedeltä 23 henkilöä. Uusia valtuutettuja tuli 14. Valittujen keski-ikä on 52 vuotta. Naisia valituista on 14 ja miehiä 9.