Uutiset (muokattu 20.1.2021) Jaana Selander

Osmo ja Ponsse jahtaavat hunajakarhua

OSMO Tikka jahtaa yhdessä Ponsse-koiransa kanssa hunajan ja sokerin makuun päässyttä karhua. Karhunmetsästys on kurinalaista, sillä pyssyn tähtäimeen on saatava nimenomaan se karhu, joka on häiriköinyt Mauri ja Eero Piipon mehiläispesiä.

SUOMEN riistakeskus myönsi vahinkoperusteisen poikkeusluvan yhden karhun pyyntiin viime viikon tiistaina. Luvanhakija oli Osmo Tikka. Tikka on tunnettu karhunkaataja, hän ampui 15 vuotta sitten 8-vuotiaan, 230-kiloisen uroskarhun Kiuruvedellä. Se oli ensimmäinen karhunkaato Kiuruvedellä 100 vuoteen. Nyt Tikan kaatama karhu, Oskari Kätkäläinen, on esillä Kulttuuritalon aulassa.
– Lupa tuli todella nopeasti, sillä tein hakemuksen viikonloppuna, Tikka kertoo.
Vahinkoperusteinen poikkeuslupa heltisi, sillä karhu on syksyn aikana liikkunut poikkeuksellisen pelottomasti ja rikkonut Turhala–Korpijoki -alueella kymmenkunta mehiläispesää ja vahingot näyttävät vain jatkuvat. Vahinkoja on tapahtunut myös sähköaidatuilla tarhoilla.
– Tälle poikkeusluvalle on todella tiukat ehdot. Luvan mukaisesti voidaan metsästää vain mehiläisvahinkoja aiheuttanut karhu rajatulla alueella sijaitsevilla mehiläispesillä ja niiden välittömässä läheisyydessä. Lupa on voimassa enää viikon, 18.10. saakka, Tikka kertoo.
Osmo Tikka on käynyt kahden koiransa kanssa tutkimassa karhun liikkeitä nyt viikon ajan. Tikan mukaan karhu majailee tällä hetkellä Luupujärven maisemissa. Mehiläispesien lähellä se ei ole käynyt, Mauri ja Eero Piippo tarkkailevat pesiään.
– Voi olla, että karkotukset ovat pelottaneet karhun kauemmaksi. Karhua on ajettu pois pesiltä puolenkymmentä kertaa sellaiset 5–10 kilometriä ja jopa 25 kilometrin päähän.
Tikalla ei ole varmuutta siitä, onko karhu naaras vai uros.
– Naaras menee nukkumaan yleensä silloin, kun lehti tippuu puusta ja sehän on jo tippunut. Voi siis olla, että karhu on talviunillaan tai sen maha on täynnä. Karhu lopettaa syömisen pari viikkoa ennen talviunille menoa.

INNOSTUS karhunmetsästykseen on kova. Ampujia on ilmoittautunut viitisenkymmentä, jälkitarkkailussa on 10 miestä.
– Tässä on pidettävä maltti, vaikka onhan karhunkaataminen metsästyksen kuningaslaji, Tikka sanoo.
Poikkeuslupa-aluetta on 65 000 hehtaaria Pyhjärvi–Iisalmi -pohjoispuolella. Piippojen mehiläispesät ovat laajalla alueella, niitä on parisataa Korpijoki-Honkaranta -alueella. Osalla mehiläispesistä on riistakamerat. Karhu on syönyt hunajaa ja sokeria Piippojen pesiltä noin 100 kiloa.
– Ensin lähdettiin metsälle aamulla jo kello 2.30. Nyt menemme myöhemmin, sillä karhu liikkuu vasta kahdeksan kieppeillä.
Tikkaa karhunkaataminen ja sen kohtaaminen ei pelota.
– On tärkeää, että ensimmäisen laukaus osuu kohdalleen.
Tikka kuvailee karhua ”älyttömän viisaaksi eläimeksi”.
– Se on kuin sissikoulutuksen saanut nuori mies.
Jos karhua ei saada nyt kaadetuksi, aikoo Tikka hakea keväällä uuden luvan, mikäli karhu palaa mehiläispesille maalis-huhtikuussa. Syksyllä on mahdollista sitten hakea vielä kannanhoidollista lupaa.
– Kiuruvedellä ei ole ammuttu karhuja 15 vuoteen, joten kanta on päässyt sopivasti kasvamaan.
Tikan mukaan ”hunajakarhu” opettaa muutkin karhut tulemaan syömään hunajaa, joten häirikkökarhu on syytä saattaa pois päiviltään.
– Näin on Suomussalmella, jossa karhuja ruokitaan niiden saamiseksi paikalle, että ihmiset pääsevät kojuista karhuja valokuvaamaan. Paikalla käy toistakymmentä karhua.

VAHINKOPERUSTEISELLA poikkeusluvalla kaadettu karhu kuuluu valtiolle. Itä-Suomen poliisilaitoksen luvalla on hunajakarhua karkotettu useita kertoja mehiläistarhojen läheisyydestä koirien avulla. Pisin karkotusmatka on ollut yli 25 kilometriä, mutta lukuisista hätistely-yrityksistä huolimatta karhu on palannut mehiläispesille.

LUONONVARAKESKUKSEN mukaan Pohjois-Savon alueella on ennen metsästyskautta 2016 vuotta vanhempia karhuja 60–70 yksilöä ja arvioitu pentutuotto vuonna 2016 on 20 yksilöä.
Karhuja liikkuu koko maakunnan alueella ja kanta on vakaa. Aiemmin tämän syksyn kannanhoidollisessa pyynnissä kaatui yksi karhu Leppävirralla ja toinen Sonkajärvellä.