Rokottaminen etenee hyvin, viikolla 20 rokotetaan yli 50-vuotiaita.
Uutiset Jaana Selander

Yli 50-vuotiaiden koronarokotukset käynnistyvät ensi viikolla

Ylä-Savon Sote -kuntayhtymä käynnistää ensi viikolla  yli 50-vuotiaiden rokotukset.  Kuntayhtymän alueen koronavirustilanne on edelleen perustasolla ja tartunnat laskussa. Toukokuussa alueella on todettu yhteensä 2 tartuntaa, joista viimeisin Iisalmessa 8.5.

– Koronarokotukset kuntayhtymän alueella etenevät hyvää tahtia. On todella hienoa, että jo ensi viikolla voimme tarjota koronarokotusaikoja myös yli 50-vuotiaille, sanoo Eija Jestola, kuntayhtymän terveysjohtaja.

Yli 50-vuotiaiden koronarokotusaikoja voi varata 17.5.2021 alkaen sähköisesti tai paikkakunnittain puhelinpalvelun kautta.

– Olemme nyt soittaneet tai yrittäneet tavoitella kaikkia yli 70-vuotiaita. Jatkossa rokotusajanvaraus toimii kaikille rokotusvuorossa oleville eTerveyspalvelun tai puhelinpalvelun kautta. On tärkeää muistaa, että vaikka rokotammekin nyt valtaväestöä, rokotamme edelleen kaikkia yli 16-vuotiaita riskiryhmiin 1 ja 2 kuuluvia henkilöitä, Jestola painottaa.

Puhelinpalveluun riittää yksi soitto.

– Soitamme puhelinpalveluun takaisinsoittopyynnön jättäneille henkilöille aina saatuamme lisää uusia rokotusaikoja. Rokotukset etenevät siis rokotteiden saatavuuden mukaan.

Rokotusajanvarausnumero  Kiuruvesi: 017 272 4256 (ajanvaraus arkisin 8.30-15)