Ylä-Savon Sote -kuntayhtymän alueella otetaan käyttöön laaja maskisuositus ja alueen asukkaita rohkaistaan hyödyntämään kotitestejä, jos on oireita. Koronaa on alueella liikkeellä runsaasti. Uusia tartuntoja on 16.11. todettu 29, joista kaikki vahvistettiin Kiuruvedellä. Tartunnanjäljitys on ruuhkautunut, mutta kaikkiin altistuneisiin pyritään ottamaan yhteyttä.
Oletuksena on, että lähipäivinä tartuntoja tulee lisää. Tiistaina 16.11. testattiin muun muassa kaikki alueen oppilaitoksissa altistuneet nuoret ja henkilökunta ja uusissa tartunnoissa on paljon koulualtistumisiin liittyviä jatkotartuntoja.
Tartuntoja on myös todettu Kiuruveden Virranrannan palvelukodissa ja Iisalmen Malminrannan päiväkodissa. Toimenpiteet jatkotartuntojen ehkäisemiseksi molemmissa yksiköissä on jo aloitettu.
Alueelle laaja maskisuositus
Koronaa on tällä hetkellä liikkeellä todella runsaasti ja kuntayhtymän alueelle on annettu laaja maskisuositus. Maskia on hyvä käyttää kaikissa julkisissa tiloissa. Koronaviruksen vakavan taudin riskiryhmiin kuuluvia ja rokottamattomia suositellaan välttämään massatapahtumia, sillä riski altistua koronavirustartunnalle on juuri nyt suuri.
Rajoitustoimenpiteitä ei ole alueelle toistaiseksi määrätty ja keskeisiä ovat nyt jokaisen omat valinnat.
– Kokemus on osoittanut, että yhteiskunnan täysi sulkutila ei pidemmän päälle ole tehokas keino pysäyttää koronaviruksen leviämistä. Me emme voi pakottaa ihmisiä jäämään kotiin, mutta voimme vedota ja suositella jokaista käyttämään maskia aina julkisilla paikoilla liikkuessa ja pesemään käsiä todella usein. Riskiryhmäläisten ja rokottamattomien on hyvä välttää isoja kokoontumisia ja massatapahtumia. Tärkeää on, että jokainen ottaa suositeltavat koronavirusrokotukset, sillä rokotteet suojaavat erittäin tehokkaasti koronan vakavalta tautimuodolta. Tavoitteemme onkin, että lukuisista tartunnoista huolimatta mahdollisimman harva sairastuu koronan takia vakavasti, sanoo Jarno Rieppo, Ylä-Savon Sote -kuntayhtymän ylilääkäri.
Palvelut ruuhkautuneet
Koska uusia tartuntoja ja altistumisia on todella paljon, on tartunnanjäljityksessä keskityttävä niihin ryhmiin, joille koronatartunnan seuraukset olisivat erityisen vakavat.
Tartunnanjäljityksemme on tällä hetkellä ruuhkautunut ja vaikka pyrimme soittamaan kaikille altistuneille, yhteydenotot kestävät nyt tavallista pidempään.
– Jos tiedät altistuneesi koronavirustartunnalle ja sinulla on molemmat rokotukset, mutta ei oireita, odota rauhassa soittoamme. Soittoa odottaessa sinun ei tarvitse jäädä kotikaranteeniin. Tällä hetkellä testaamme terveydenhuollossa vain poikkeustapauksessa oireettomia, vaikka henkilö olisikin altistunut koronavirustartunnalle, neuvotaan kuntayhtymästä.
Kotitestit hyödyllisiä
Jos tiedät altistuneesi ja sinulla on oireita, tee kotitesti ja jos sen tulos on positiivinen, varaa aika koronavirustestiin. Suosittelemme pysymään kotona, kunnes olet saanut meiltä tarkemmat ohjeet, kuntayhtymä tiedottaa.
– Terveydenhuollon koronavirustestauksessa yleisesti käytetty tehokas pcr-testi voi antaa positiivisen testituloksen vielä useita viikkoja ja jopa kuukausia sen jälkeen, kun ihminen on sairastanut ja jo parantunut koronavirustaudista. Kotitestit taas kertovat hyvin tehokkaasti koronavirustartunnasta, jos testauksen aikaan on oireinen. Positiivisen kotitesti-tuloksen jälkeen tartunta varmistetaan vielä pcr-testillä, eli on tärkeää ottaa yhteyttä terveydenhuoltoon, jotta voimme antaa tarkat ohjeet siitä miten toimia, sanoo Jarno Rieppo.
Myös puhelinpalvelumme on pahasti ruuhkautunut ja tästä syystä suosittellaan varaamaan ajan koronatestiin eTerveyspalvelun kautta.