Kuva: Kuva: Aku LaatikainenSunnuntaina 25.10. oli reformaation päivä ja kiuruvetiset panivat parastaan radiomessussa!
Luterilaisen reformaation katsotaan alkaneen lokakuussa 1517, kun Luther naulasi 95 teesiä Wittenbergin linnankirkon oveen. Teesien tarkoituksena ei ollut perustaa uutta kirkkoa, vaan tarttua katolisen kirkon epäkohtiin ja viritellä keskustelua niistä. Toisin kuitenkin kävi.
Kaivoin hyllystäni esiin Augsburgin tunnustuksen, joka on luterilaisen kirkon päätunnustus ekumeenisten tunnustusten lisäksi. Se on laadittu kaikessa kiireessä turkkilaisuhan alla käsiteltäväksi keisarin johdolla Augsburgin valtiopäivillä, jotta kristikunta löytäisi riittävän yksimielisyyden puolustaakseen itseään turkkilaisia vastaan.
Kirja itsessään herätti monia muistoja. Nimilehdellä oli omistuskirjoitus: Risto Pentikäiselle keväällä 1980 ennen jaloon pappisvirkaan vihkimystä, Olavi Tuovinen. Ollin kanssa asuttiin samassa talossa, Rantalan pappilassa Iisalmessa. Talvella pöllyteltiin penkkoja jääradalla Ollin Saab 96:lla. Kesällä 1972 oli hyvä lakkavuosi. Silloin sain elämäni ainoan kerran täyden sankollisen lakkoja Pyhännän Ahokylästä. Samana kesänä oli Lähetysjuhlat Iisalmessa. Olli oli pääsihteerinä, minkä jälkeen hän sai kutsun Helsinkiin Tähtitorninmäelle Suomen Lähetysseuran palvelukseen.
Opiskeluaikanani kävin joskus kylässä Tuovisilla Tehtaankadulla (lähellä Neuvostoliiton suurlähetystöä). Kerran minulla oli tuomisina kirkonkello toimitettavaksi Namibiaan. Olin hakenut sen kummitätini toimeksiannosta Kiuruveden Sulkavanjärven kyläkirkon tornista yhdessä Lauri Kokkosen kanssa. Siellä he nyt pitävät jumalanpalveluksia avoimen taivaan alla apinanleipäpuun varjossa Namibiassa: Kalimon talon entinen ruokakello kutsuu heitä jumalanpalvelukseen.
Tilanne Namibiassa tuo kirkkaasti esiin reformaation keskeisen periaatteen: Sana ja sakramentit luovat kirkon. Siellä missä Jumalan sanaa puhtaasti saarnataan ja sakramentit oikein jaetaan, siellä on Kristuksen kirkko, siellä Kristus on läsnä ja vaikuttaa Pyhän Henkensä kautta. Kirkkoa eivät tee kirkkorakennukset eikä paavin valta.
Käänsin sivua. Siellä kerrottiin, että teoksen on toimittanut assistentti Kaarlo Kalliala, opiskelutoverini, jolle minä lainasin prässätyt housut, jotta hän pääsisi Munib Younanin pappisvihkimykseen Israelin matkalla kesällä 1976. Tässä tilaisuudessa oli mukana myös Jasser Arafat henkivartiokaartinsa kanssa. Kaarlo Kallialasta tuli myöhemmin Turun piispa ja Munib Younanista Jordanian ja Pyhän Maan luterilaisen kirkon piispa sekä Luterilaisen Maailmanliiton presidentti.
Reformaation peruskysymys on: miten ihminen pelastuu? Ihminen ei voi pelastaa itse itseään varsinkaan itse valittuja hyviä tekoja tekemällä tai vetäytymällä pois pahasta maailmasta luostariin pyhien yhteyteen. Ihminen pelastuu saamalla synnit anteeksi Kristuksen sovitustyön tähden. Hyvät teot ovat pelastuksen seurausta, eivät sen ehto.
Jumalaa palvellaan tässä Jumalan luomassa maailmassa kristityn kutsumuksessa, tavallisessa arkisessa työssä ja perhe-elämässä. Tuntuuko tutulta? Näinhän meille on rippikoulussa opetettu.
Risto Pentikäinen










