Uutiset (muokattu 20.1.2021) Jaana Selander

Poliisin lupapalvelupiste katkolla

POLIISIN lupapalveluja on hoidettu kaupungintalossa kahtena päivänä viikossa. Maaliskuun lopussa palvelujen tarvetta ja vaihtoehtoja Kiuruveden osalta arvioidaan uudelleen.
– Kysymys on siitä, onko poliisilla varaa pitää Kiuruvedellä lupapalvelua, sanoo apulaispoliisipäällikkö Heikki Kössi Pohjois-Savon poliisilaitokselta.
Kössin mukaan poliisin lupapalvelut ovat ylimääräistä palvelua, johon poliisia ei ole velvoitettu. Kössi muistuttaa, että kun poliisin uusi organisaatio astui voimaan kaksi vuotta sitten, tuolloin sovittiin, että lupapalveluja pidetään niin kauan kuin resurssit riittävät.
Kössin mukaan on myös väärin, että joillakin paikkakunnilla palveluja on, toisilla ei. Missään muualla Pohjois-Savossa ei ole lupapalvelupisteitä kuten Kiuruvedellä ja Pielavedellä.

ERKKI Hämäläinen on uusimassa ajokorttiaan torstaiaamuna kaupungintalolla sijaitsevassa poliisin lupalvelupisteessä. Hämäläiselle Kiuruveden pisteen sulkeminen ei aiheuttaisi suurta päänvaivaa.
– Pitäisi sitten vain ajaa Iisalmeen hoitamaan näitä asioita ja tehdä samalla siellä ruoka- ja muut ostokset. Käymme muutoinkin usein Iisalmessa, Hämäläinen kertoo.
Toimistosihteeri Kaisa Simosen mukaan lupalvelupisteessä on käynyt päivittäin 30-40 asiakasta, toisinaan enemmän. Palvelusta on tullut kiitosta asiakkailta, aikaa ja vaivaa on säästynyt, kun ei ole tarvinnut lähteä Iisalmeen asioimaan.

mainos alkaa
  • Kouruvesi-lehti Osta mediatilaa
  • Kiuruvesi-lehti Tilaa nyt!
mainos päättyy