Uutiset (muokattu 20.1.2021)

Jälkilöylyt hyvillä mielin

VIIME kesän Herättäjäjuhlia muisteltiin Seuratuvalla sunnuntaina. Hyvät muistot, ilo ja lämpö ovat jääneet päällimmäisiksi mieleen juhlilta. Jälkilöylyihin oli saapunut myös Herättäjä-yhdistyksen Itä-Suomen aluesihteeri Tuomo Ruuttunen. Herättäjäjuhlia vietettiin Kiuruvedellä 9.-11. heinäkuuta 2010.
Juhlakentän paahtava auringonpaiste, varjoa antavat puut sekä riemuitsevat lapset nostivat esiin erityisiä tapahtumia juhlien tiimoilta.
– Muistan erityisesti hetken, olikohan ihan piispan puheen aikana, lapset juoksivat uimapuvut ja pyyhkeet päällä pääkäytävää pitkin. He olivat tulossa uimasta ja yleisö kuunteli puhetta. Arja Pentikäinen muistelee.

Herättäjäjuhlien jälkilöylyissä ei unohdettu Herättäjuhlien maukkaita ruokia. Kalakeitto nosti monen mieleen kysymyksen reseptistä, joka kuuleman mukaan on salainen. Samoin talkooväen keski-ikä innosti keskustelemaan tulevaisuuden juhlien järjestäjistä. Joku oli laskenut, että alttarin rakennuksessa talkoolaisten keski-ikä olisi ollut 71 vuotta.

Rovasti Osmo Korkalainen muistutti puheessaan ajatuksista ennen juhlia, että kuinka niistä selvitään.
– Nyt ollaan tässä. On mukava suunnata katseet seuraaviin juhliin.

Juttu kokonaisuudessaan painetussa lehdessä 2.3.2011

mainos alkaa
  • Kouruvesi-lehti Osta mediatilaa
  • Kiuruvesi-lehti Tilaa nyt!
mainos päättyy