Uutiset (muokattu 20.1. 18:04) Tiina Kilvensalmi

Äitiys ja rakkaus kaunistavat

UNIVERSUMIN kaunein nainen vuodelta 1975 vieraili Kiurusalissa sunnuntaina. Anne Pohtamo-Hietanen säteili suuren kuulijajoukon edessä. Pohtamon sisäinen hehku tavoitti varmasti takarivinkin kuulijat. KiuruNaiset järjestivät naistenpäivän kunniaksi ylesöluennon 14. kerran
Vuonna 1975 20-vuotias Anne Pohtamo kruunattiin Miss Suomeksi. Samana vuonna hänet valittiin maailman kauneimmaksi naiseksi. Miss Universumin kruunu vei nuoren Pohtamon suureen maailmaan.
Nyt yli 30 vuotta myöhemmin kauneuskuningatar kertoo meille kiuruvetisille, kuinka tärkeää sisäinen kauneus on. Ihmisen ulkokuorta tärkeämpää on sisin.
Äitiys kaunistaa naista. Pohtamon elämän kohokohtia ovat ne hetket kun hän saa olla lastensa kanssa.
– Lasten kanssa meillä on ihania hetkiä. Tuntuu, että hehkun, kun saan olla lasteni kanssa. Tunnen, että tässä on minun paikkani.
Pohtamo kertoo myös rakkauden kaunistavan meitä sisältä päin.
– Rakastunut ihminen hehkuu ja on kaunis.
Ulkoinen kauneus on vain kuori jos ihmisessä ei ole sisäistä kauneutta.
– Nuori nainen on ulkoisesti kaunis, mutta sisältä hänen kauneutensa ei ole vielä kerennyt kehittyä niin paljon. Nainen on kuin viini, se paranee vanhetessaan.

Koko juttu painetussa lehdessä 16.3.