KIURUVEDEN kaupunki ostaa jäähallin Jäähalli Oy:ltä. Valtuusto päätti asiasta yksimielisesti maanantaina. Joskin kokoomuksen ryhmä esitti päätöksen pöydälle panoa ja uudelleenvalmistelua. Kokouksen kuluessa aikalisän ottamista esittänyt Anja Huuskonen veti kuitenkin esityksensä pois. Kokoomus olisi halunnut selvittää ennen kaupantekoa, miten hallitoiminta saadaan pyörimään tehokkaasti. Myös keilahallin kohtalosta olisi haluttu tietää enemmän, sillä se ei kuulu kauppahintaan.
– Tapa tuoda tarjous esiin budjettivaltuuston jälkeen, on sopimaton, Huuskonen linjasi.
Likimain kaikki puheenvuoron käyttäneet valtuutetut olivat sitä mieltä, että kauppa vaikeuttaa kaupungin taloudellista tilannetta. Toisaalta todettiin yhtä vahvoilla äänenpainoilla, että jäähalli tarvitaan ja se saadaan edullisempaan hintaan kuin jos se olisi rakennettu nyt.
Uutinen kokonaisuudessaan painetussa lehdessä 23.3