Uutiset (muokattu 20.1.2021) Tiina Kilvensalmi

Automaattiovi helpottaa liikkumista

POP PANKIN automaattiovi mahdollistaa esteettömän liikkumisen pankissa asioiville. Napin painallus avaa pankin oven, kun invataksinkuljettaja Kerttu Jääskeläinen tuo Joosef Remestä pankkiasioille.
– Automaattiovi helpottaa liikkumista. Enää sisälle ei tarvitse tulla takaperin ja ovea ei tarvitse varoa kädellä, kertoo Jääskeläinen.
POP Pankin automaattiovi on ollut käytössä kuun alusta saakka. Kiuruveden vammaisneuvosto edesauttoi esteettömän liikkumisen parantamista, jakaessaan muistion osaan kiuruvetisistä yrityksistä. POP Pankki tarttui toimeen heti seuraavana päivänä.
– Yritykset pyrkii ottamaan huomioon asiakkaat, että heidän olisi helppo tulla ja lähteä. Terveenä ei välttämättä tule ajateltua näitä asioita, kertoo pankinjohtaja Timo Niskanen.
Automaattiovi helpottaa pyörätuolilla liikkuvia, kulkivatpa he avustajan kanssa tai yksin. Rollaattorilla liikkuva pääsee helposti ovesta sisään. Myös lastenrattaita työntävälle ovi on suuri helpotus.
Esteettömyys on Kiuruveden vammaisneuvoston teema tänä vuonna. Vammaisneuvosto lisää tietoa esteettömästä liikkumisesta ja ottaa yhteyttä yrityksiin, joissa esteetöntä liikkumista voitaisiin parantaa.

mainos alkaa
  • Kouruvesi-lehti Osta mediatilaa
  • Kiuruvesi-lehti Tilaa nyt!
mainos päättyy