Uutiset (muokattu 20.1.2021) Tiina Kilvensalmi

Paljakan siioninvirsiseurat on suuri ponnistus Hautakylän ja Rapakkojoen kyläläisille

HYVÄLLÄ yhteishengellä rakennettiin kahdeksannet Paljakan Siioninvirsiseurat Rapakkojoelle Paljakan vuorelle. Paljakan mahtavat puitteet tekivät mitä kauneimman ympäristön seuroille ja itse ihmiset loivat sen tunnelman mikä seuroissa oli.
Yhteisöllisyys näkyi ulospäin, kun kyläläiset ja seuravieraat rakensivat yhteisvoimin sunnuntai-iltana Paljakan siioninvirsiseurat.
Kyläläiset leipoivat seurojen pullat, kahvit kerjättiin keskustan liikkeistä ja yhdessä suunniteltiin kuinka seurat toteutetaan.
Seuravieraat kantoivat penkkien pukit vuoren huipulle ja pois lähtiessään jokaiselle halukkaalle lähti penkin pukki takaisin alas.
– Paljakanseuroissa on hyvä yhteishenki. Vieraat, jotka tulevat muualta osallistuvat seurojen tekemiseen. Ihmiset tietää jo kantaa tavaraa mukanaan alas. Kiitollisilla mielillä lähdetään suunnittelemaan ensi vuoden seuroja, talkoolainen Elli Kuonanoja kertoo.
Paljakan seurat ovat Hautakylän ja Rapakkojoen kyläläisille suuri vuosittainen ponnistus. Ennen yhteistä toimintaa oli enemmän, mutta vuosien varrella toiminta kylillä on hiljentynyt. Naapuriin ei enää joudeta kylään, kun ihmisten työtaakka on kasvanut ja tilallisten tilakoot suurentuneet.

mainos alkaa
  • Kouruvesi-lehti Osta mediatilaa
  • Kiuruvesi-lehti Tilaa nyt!
mainos päättyy