Uutiset (muokattu 20.1.2021) Jaana Selander

Ehdokaspeliä kootaan

TULEVAN syksyn kunnallisvaaleihin kerätään ehdokkaita. Keskustan kunnallisjärjestön puheenjohtaja Kari Saastamoisen mukaan ehdokkaiden saamisen eteen tehdään koko ajan hommia.
– Edellisissä vaaleissa meillä oli 42 ehdokasta, samankaltaisia määriä haemme nytkin. Pyrimme kokoamaan mahdollisimman kattavan nimilistan, jossa on ehdokkaita eri ammateista ja eri ikäryhmistä.
Saastamoinen arvelee, että ehdokkaiden saaminen ei ole millekään puolueelle helppoa. Etenkin nuorten houkutteleminen mukaan politiikkaan on haasteellista.
– On perheet, työ, harrastukset. Näiden yhteensovittaminen ei ole helppoa ja aina mahdollista.

VASEMMISTOLIITON tavoite on saada 30 ehdokasta, viime vaaleissa ehdokkaita oli 28.
Valtuutettu Markku Ruotsalainen kertoo, että ehdokkaita haetaan viimeiseen asti eli syyskuun puoliväliin.
Vasemmisto pyrkii vähintään säilyttämään paikkamääränsä, mieluummin tietysti parantamaan.

KOKOOMUKSELLA oli viime kuntavaaleissa 23 ehdokasta, joka määrä on Erkki Rintakuusen mukaan jo nyt ylitetty uusia vaaleja varten.
– Tavoitteenamme on mahdollisimman pitkä lista.
Valtuustopaikkatavoite on vähintään kaksinumeroinen luku, jonka puolue uskoo toteutuvan.

KRISTILLISDEMOKRAATTIEN Lauri Tossavainen valittelee, ettei ehdokasasettelua ole vielä aloitettu.
– Se menee myöhempään ajanjaksoon, kesän kuluessa.
Kristillisdemokraattien tavoite on 10-11 ehdokasta, sama määrä kuin edellisvaaleissa.
Kristillisdemokraatit pyrkivät säilyttämään nykyisen paikkalukunsa eli kolme valtuutettua.
Tossavainen ei aio itse enää asettua ehdolle. Hän on istunut valtuustossa 16 vuotta, ensin Yhtä köyttä-ryhmän edustajana.
Myös sosialidemokraattien Toivo Karjalainen tunnustaa, että ehdokasasettelu on ”huonolla mallilla”.
Karjalainen ei itse myönnä eikä kiellä, asettuuko ehdolle.
– Liian pitkään olen ollut mukana, nuorempia tarvittaisiin mukaan.

PERUSSUOMALAISTEN Mauri Knuutinen kertoo ehdokasasettelun olevan hyvällä mallilla ja lisää nimiä listaan haalitaan koko ajan.
Perussuomalaisten tavoite on saada mahdollisimman paljon ehdokkaita. Viime vaaleissa puolueella oli ehdokkaita viisi.