Uutiset (muokattu 20.1.2021) Jaana Selander

Myös Elotuvalla juhlittiin

MYÖS Tihilän kyläntalon remontin valmistumista ja 50-vuotistaivalta juhlistettiin kahvitarjoilulla ja ohjelmallisella juhlalla sunnuntaina. Tihilään kyläntaloa aikanaan puuhannut Yrjö Vartiainen oli hyvin iloisella mielellä siitä, että Elotupaa ei ole päästetty rapistumaan ja hajoamaan.
– Nuoret ovat ottaneet talon omakseen ja kiintyneet siihen, hehkui Vartiainen tyytyväisyyttään.
– Nyt kun talo on taas kertaalleen korjattu, se ei tule häviämään!
Yrjö Vartiainen muistaa, että nimenomaan nuoret ryhtyivät aikanaan vaatimaan kylälle yhteistä kokoontumsipaikkaa. Vanhempi polvi pisti hanttiin, pelkona oli, että kyläntalo veisi kylän konkurssiin.
Viime syksynä valmistuneessa rakennusprojektissa mukana ollut Minna Kokkonen (kyläyhdistyksen hallituksen jäsen) kertoi remontin yhdistäneen kyläläisiä, kaikki kynnelle kykenevät olivat mukana rakennustöissä. Talon korjaamisesta otti nyt vastuun uusi sukupolvi.
Upeasti remontoidussa Elotuvassa tullaan järjestämään rokkajuhlia ja kyläläisten yhteisiä kokoontumisia, taloa vuokrataan myös yksityiseen käyttöön.
Tihilän kyläntalo valmistui vuonna 1962 maamiesseurantaloksi. Talon omistaa Tihilän kyläyhdistys ry. Elotupa remontoitiin talkoilla (2000 tuntia) ja Ylä-Savon Veturin kautta saadulla tuella. Kustannukset olivat noin 42 000 euroa, josta tuen osuus noin 25 000 euroa. Remontissa uusittiin katto ja kosteusvauriot, keittiö remontoitiin, salin ikkunat kunnostettiin ja sali maalattiin.

mainos alkaa
  • Kouruvesi-lehti Osta mediatilaa
  • Kiuruvesi-lehti Tilaa nyt!
mainos päättyy