TEKONURMESTA tulee Kiuruvedellä vihdoin totta, kun kaupunki ja Kiuruveden Palloilijat (KiuPa) saivat ELY-keskukselta avustuspäätöksen; 59 000 euroa keinonurmeen. Pohjois-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (ELY-keskus) jakoi liikuntapaikkojen rakentamishankkeisiin valtionavustusta Itä-Suomen alueelle 800 000 euroa.
– Odotettu päätös tuli vihdoin. Tänä vuonna liikuntakohteiden avustuspäätökset tulivat noin kuukauden myöhemmin kuin edellisvuonna, Kiuruveden Palloilijoiden puheenjohtaja Pekka Kattainen iloitsee avustuspäätöksestä.
KUOREVIRRAN alueelle rakennettavan keinonurmen toteutuksen kokonaiskustannukset ovat kaupungin talousarvion mukaan
186 000 euroa. Kaupungin nettokustannukset ovat 111 000 euroa ELY-keskuksen myöntämän 59 000 euron tuen sekä KiuPan osuuden jälkeen. Kaupungin tekninen puoli hoitaa rakentamisen.
UUSI keinonurmi tuo kaupungin liikuntasihteeri Lassi Myllylän mukaan kauan kaivatun lisäharjoittelupaikan nurmiolosuhteita tarvitseville.
– Luonnon nurmi ei kestä käyttöä niin hyvin ja sen vuoksi olemme joutuneet rajoittamaan sen käyttöä. Nyt, uuden kentän ansiosta, voimme tarjota harjoitteluaikaa laajemmalle porukalle, Myllylä kertoo.
– Uusi kenttä tulee harjoituskäyttöön. Se on alaltaan pienin mahdollinen. Pelit käydään edelleen oikealla nurmella, Kattainen lisää.