Uutiset (muokattu 20.1.2021) Jaana Selander

Kirkon ikkunat kuntoon

ARTESAANI Tiina Sipilää ja rakennusinsinööriksi valmistuvaa Jenni Remestä ei hirvitä, vaikka nosturi heivaa tytöt yläilmoihin. Korkean paikan kammoa ei voi tuntea, jos aikoo saada kirkon ikkunat kuntoon. Sipilä ja Remes ovat mukana kirkon ikkunoiden kunnostusurakassa kesän aikana.
Kunnostusurakassa evankelisluterilaisen kirkon kaikki ikkunat käydään läpi. Ikkunat irrotetaan, tarkistetaan kittaukset, puuosien ja maalausten kunto. Kaikki tarvittavat työvaiheet tehdään kirkon perinteiden mukaisesti. Väri ja tyyli pysyvät entisellään.
Kirkossa on noin 1000 ikkunaa, jotka irrotetaan pokineen kunnostusta varten. Puuosien hiominen ja kittien vaihtaminen sekä maalaaminen tapahtuvat kirkon vieressä sijaitsevassa autotallissa ja Vanhassa Säästöpankin talossa.

KUNNOSTAMINEN käynnistyi kesäkuussa ja sen on määrä olla valmis elokuun lopussa. Ikkunaremontti maksaa noin 40 000 euroa. Urakkaa silmällä pitäen seurakunta on palkannut kaksi työntekijää: Sipilän ja Remeksen. Talkoolaisia on tällä hetkellä kymmenkunta.
Kirkon ikkunoiden kunnostaminen liittyy seurakunnan 150-vuotisjuhlaan.