Uutiset (muokattu 20.1.2021)

Kleinbus tuo kesän

VARMOJA kesän merkkejä muuttolintujen lisäksi on Esko Matikan pihaan ilmestyvä valkoinen Volkswagen Typ2 eli kleinbus vuosimallia -66. ”Volkkarin” Matikka osti tuttavaltaan vuonna 1988.
– Tästä oli moottori räjähtänyt ja tuttava kysyi, että haluanko ostaa. Niiltä sijoilta sanoin, että toki ostan.
Matikka laski 500 markkaa myyjän käteen ja pikkubussi vaihtoi omistajaa. Hän osti vaihtokoneen ja pikkubussin matka saattoi jatkua.
Tuolloin Matikka perheineen asui Siilinjärvellä ja he tekivät pikkubussilla useita juhannusreissuja.
– Autoon pakattiin oman perheen lisäksi vielä tuttavaperhekin, sillä tilaa on. Tämä on rekisteröity yhdeksälle, Matikka kertoo.
Sittemmin ”volkkari” oli jemmassa reilun 10 vuotta Kiuruvedellä. Kaksi vuotta sitten Matikka otti auton jälleen esille.
– Siitä lähtien kaikki ajot kesäaikaan olen tehnyt tällä.
Ajokokemuksena kleinbus on Matikan mukaan hyvä ajettava.
– Tässä ei vauhti ole pääasia vaan se, että voi nautiskella ajosta ja maisemista. Onpa nuo saksalaiset olleet niin fiksuja, että ovat ilmastoinninkin tähän rakentaneet, hän huomauttaa.
Ilmastointi on rakennettu kattoon siten, että ulkoilma ohjautuu etu- ja takaosaan manuaalisesti tuuletusaukkoja säätämällä.
– Esimerkiksi Iskelmäviikon aikana on mukava kuulla erilaisia tarinoita kleinbuseista. Ihmiset tulevat juttusille auton nähdessään.
Siihen kuinka kovaa kleinbus kulkee ei Matikalla ole vastausta.
-Ei ole tarvinnut koskaan kokeilla, kun ei ole niin kiire ollut, mutta kyllä tämä helposti kulkee 80 km/h ja 100 km/h kiihtyy vaivatta, hän myhäilee.
– Mittaria riittää näköjään 120 asti.

mainos alkaa
  • Kouruvesi-lehti Osta mediatilaa
  • Kiuruvesi-lehti Tilaa nyt!
mainos päättyy