Uutiset (muokattu 20.1.2021) Tiina Kilvensalmi

Koulutielle lähti 97 ekaluokkalaista

KOULUTIENSÄ aloitti tänä syksynä Kiuruvedellä 97 ensimmäisen luokan oppilasta, joista Nivan koululla 61. Opintielle lähti yhteensä 1 200 peruskoululaista ja lukiolaista. Yksi ekaluokkalaisista on Anna Paananen Nivan koulusta. Hän uskaltautui tiistaiaamuna leikkimään Nella Kämäräisen kanssa koulun pihassa.
Ensimmäinen koulupäivä jännittää aina koulunsa aloittavia, keskiviikolle Nivan koululaiset saivat tehtäväksi päällystää uusi Aapinen ja opetella aakkosten ensimmäinen kirjain. Ensimmäisinä kouluviikkoina ekaluokkalaiset opettelevat luokan säännöt ja tutustuvat toisiinsa. Yhteishengen luominen on tärkeää, sillä vältetään muun muassa koulukiusaamista.