KIURUVEDEN valtuusto käsitteli kiintiöpakolaisten vastaanottoa suunnittelukokouksessaan kesäkuussa. Tuolloin valtuuston puheenjohtaja Eero Lämsä (kesk.)kiteytti valtuuston yksimielisen päätöksen sanoin: ”Sydäntä tälle asialle kyllä on, mutta tällä aikataululla Kiuruvesi ei lähde mukaan pakolaisten vastaanottamiseen.”
Viime Kiuruvesi-lehdessä kokoomuslainen Tuija Kastari kritisoi, että pakolaisasia lakaistiin vähin äänin maton alle suunnittelukokouksessa, eikä asiaa tuotu valtuuston käsiteltäväksi. Samassa kirjoituksessa hän sanoi nostavansa hattua Iisalmelle, Sonkajärvelle ja Lapinlahdelle, jotka tekivät päätöksen ottaa vastaan pakolaisia.
Kaupunginhallituksen uusi puheenjohtaja Katariina Pekkala (kok.) on Kastarin kanssa samoilla linjoilla. Pekkala luuli, että pakolaisasian käsittelylle haettiin lykkäystä ja että se otettaisiin käsittelyyn myöhemmin syksyllä.
– Toivoisin, että käsittelisimme asian uudelleen vielä tässä valtuustossa ja päätökset tulisivat sitten virallisesti kaikkien nähtäväksi, Pekkala sanoo.