Uutiset (muokattu 20.1. 18:04) Tiina Kilvensalmi

Airaksinen voitti valokuvakilpailun

NAISET jyräsivät Kiuruveden kaunein maisema valokuvakilpailussa. Riitta Airaksisen kuva Niemisjoen myllystä oli tuomariston ja yleisöäänestyksen ykkönen. Toiseksi kauneimmaksi maisemaksi tuli Taina Myllysen kuva Koivujärven ilta-auringosta. Airaksisen kuva keloista ja pellosta sijoittui kolmanneksi.
– Voittajakuvassa näkyy kiuruvetisyys. Kuva on teknisesti hieno. Arkkitehtuuri on hallittu, valo ja varjopuoli löytyvät ja kuvaaja on ollut oikeaan aikaan liikkeellä, sanoo tuomariston jäsen, maanviljelijä ja entinen valokuvaaja Jorma Kärkkäinen.
Toiseksi tullut Myllysen kuva sai kiitosta yksinkertaisuudesta.
– Auringonsilta on tässä kuvassa oleellinen elementti, sanoo tuomariston jäsen, suunnittelupäällikkö Leena Pietikäinen.
Airaksisen kolmanneksi sijoittunut kuva erottui muiden kuvien joukosta omaperäisyydellään.
– Yksinkertaisen kuvan takaa löytyy hyvä tarina. Rohkea kuva maalaismaisemasta, kuvailee tuomariston jäsen, toimittaja Tiina Kilvensalmi.
Kilpailuun osallistui 19 kuvaa. Yleisöäänestyksessä ääniä annettiin 330. Kilpailun järjestivät Kiuruvesi-lehti ja Kiuruveden kaupunki. Voittajakuvat ovat esillä kulttuuritalon aulassa syyskuun ajan.