Uutiset (muokattu 20.1.2021) Tiina Kilvensalmi

Heinäkylään kyläyhdistys

HEINÄKYLÄSSÄ ei lannistuttu viimevuotisesta kyläkoulun lakkauttamisesta, vaan kyläläiset tekivät vastaiskun ja aikovat elävöittää koko kylän uuteen loistoon. Torstai-illan hämärtyessä parikymmentä kyläläistä kokoontui Heinäkylän koululle ja illan päätteeksi syntyi uusi virkeä kyläyhdistys.
Uuden kyläyhdistyksen jäsen, emäntä Annika Ruotsalainen muistelee lapsuuttaan, jolloin Heinäkylä oli vielä hyvinkin eläväinen. Tanssit, kesäjuhlat ja myyjäiset kokosivat kylän asukkaita yhteen vielä parikymmentä vuotta sitten, kun kylä oli voimissaan. Vähitellen toiminta hiipui.
– Kuollut kuvaa hyvin nykypäivän kylätoimintaa, kuvailee kolmikymppinen Ruotsalainen.
– Tänne pitää saada yhteisöllisyyttä. Porukka pitäisi saada tutustumaan toisiinsa. Nyt kun vielä löytyisi sitä aktiivista porukkaa, toivoo Ruotsalainen.
Uusi kyläyhdistys haluaa aktivoida toiminnan entiseen loistoonsa. Ideoita on jo vaikka kuinka paljon. Ruotsalainen heittää, että kyläyhdistys voisi tehdä Heinäkylään kunnon uimarannan. Kyläyhdistyksen puheenjohtajana toimii Riina Kärkkäinen.

mainos alkaa
  • Kouruvesi-lehti Osta mediatilaa
  • Kiuruvesi-lehti Tilaa nyt!
mainos päättyy