Uutiset (muokattu 20.1.2021) Tiina Kilvensalmi

Yhdellä työntekijällä tuplaten lapsia

KAUPUNGINTALON perhepalveluiden siivessä otetaan viikoittain vastaan lastensuojeluilmoituksia. Joinakin viikkoina ilmoituksia tulee useita. Silloin sosiaalityöntekijöillä Heli Törölällä ja Mia Lindillä on kiire. Lastensuojelulaki velvoittaa tekemään päätöksen lastensuojelutarpeen selvityksestä seitsemän arkipäivän sisällä.
Kiuruvedellä yhtä sosiaalityöntekijää kohti on tällä hetkellä 50–60 lasta. Sosiaali- ja terveysministeriön asettaman työryhmän suositus on noin 35 lasta työntekijää kohti. Helsingin Sanomien teettämän selvityksen mukaan Kiuruvedellä lapsia on ollut 98 yhtä työntekijää kohden tämän vuoden aikana.
– Jos aikaa olisi enemmän, voisi työtämme viedä astetta pidemmälle. Voisimme paneutua perheiden kanssa laajempaan yhteistyöhön. Joskus tuntuu, että voi tehdä vain sen välttämättömän, Lindi harmittelee.
Kiuruvedellä sosiaalityöntekijöiden lisäksi perhepalvelussa työskentelee kaksi perheohjaajaa.
– Ylä-Savon Sote -kuntayhtymän alueella tilanne ei ole niin paha kuin joissakin kunnissa. Meillä on saatu virkoihin koulutettuja työntekijöitä ja heidän tukena on koko tiimi, kertoo perhepalveluiden esimies Marja-Liisa Korhonen.
Sosiaali- ja terveysministeriössä on valmistelussa lastensuojelun laatusuositus, joka sisältää myös henkilöstömääräehdotuksen.
– Suositusta ei ole vielä vahvistettu, mutta se on varmasti syytä ottaa huomioon, kun resurssoidaan lastensuojelua, Korhonen sanoo.