Uutiset (muokattu 20.1.2021) Jaana Selander

Uolevi Kärkkäinen Kiuruvesi-seuran johtoon

Kiuruvesi-seuran uudeksi puheenjohtajaksi on valittu Uolevi Kärkkäinen. Hän jatkaa seuran puheenjohtajana Raimo Väyrysen jälkeen. Kärkkäinen valittiin tehtäväänsä seuran vuosikokouksessa Keravalla 24.3.
Kärkkäinen jatkaa Kiuruvesi-seuran luotsina hyvillä mielin, sillä seuran toiminta on vakiintunut Raimo Väyrysen sekä hallitusten jäsenten voimin.
– Myös kaupungin tuki on ollut merkittävä, erityinen kiitos siitä Eero Lämsälle, Kärkkäinen kertoo.
Kärkkäisen ajatuksena on monipuolistaa seuran toimintaa ja saada mukaan nuoria.
– Samoin kaupungin historian, esimerkiksi eri kylien historian esitteleminen voisi olla kiinnostavaa.
Kärkkäinen jäi eläkkeelle vuonna 2011 palveltuaan 41 vuotta samaa yrittäjää, ensin Termo Oy:tä ja sitten Onninen Oy:tä, kun Onninen Oy osti Termo Oy:n. Kärkkäinen on ekonomi, hän asuu Vantaalla ja on lähtöisin Kukkomäeltä. Hänet tunnettiin nuoruudessa aktiivisena pesäpallonpelaajana, hän oli myös perustamassa jalkapalloseura KiuPaa.
Kiuruvesi-seura on Kiuruvedeltä muualle muuttaneiden yhdysside, vuoden tärkein kokoontuminen on mykyrokkajuhla syksyisin.