VALOKUITUKAAPELIN asentaminen alkoi Kiuruvedellä viime viikolla. Työt Kiuruveden keskustassa on saatu valmiiksi. Runkoverkon asennusta tehdään paraikaa Aittojärvellä Hallaperän risteyksestä eteenpäin sekä Luupuvedellä ja Osmangilla. Kyseessä on Savon Kuituverkko Oy:n runkoverkon rakennustyöt.
Työ etenee noin kahden kilometrin päivävauhtia. Viime viikolla kaapelia vedettiin Honkamäentiellä kohti Saarisjärventietä. Kaapelointityön pääurakoitsijana on Voimatel.
– Kesäkuun alkupuolella saamme kytkettyä ensimmäiset liittymät käyttöön, kertoo Pekka Laukkarinen Savon Kuituverkosta kertoo.
Uusi runkoverkko mahdollistaa 100 megan yhteyden myös maaseudun haja-asutusalueilla. Rakennustyö on kaksivuotinen ja ensimmäisessä vaiheessa rakennetaan Kiuruveden pohjoisosa. Ensi vuonna vuorossa on eteläisen osan rakentaminen. Vuoteen 2015 mennessä koko Kiuruveden osalta runkoverkko on valmis.
KOKO runkoverkon kustannus on hieman yli 5 miljoonaa euroa. Tästä yhteiskunnan tuki on kaksi kolmasosaa. Pohjoisen runkoverkon osuus on reilut kaksi miljoonaa, josta Kiuruveden kaupungin osuus on noin puoli miljoonaa euroa. Kuluttajalle liittymän hinnaksi tulee 1800 euroa jos asunto sijaitsee 300 metrin säteellä runkoverkosta. Hintaan vaikuttaa nostavasti sijainti runkoverkosta tai hintaa vähentää, jos liittymän ostaja huolehtii kaapelin asennuksesta itse.
– Hintapolitiikasta on liikkunut paljon väärää tietoa. Väittäisin, että suurin osa saa liittymän tuolla alle kahden tuhannen hinnalla, Hannu Halonen täsmentää.
Halonen toimii yhteyshenkilönä liittymien suhteen. Hänen mukaansa liittymiä pohjoiselle alueelle on myyty yli 300 kappaletta.
Ensi vuonna runkoverkon rakentamista jatketaan eteläiselle puolen pitäjää.