KIURUVEDEN kaupungin valtuutetut ja Kiuruveden yrittäjät sitoutuivat lauantaina yhteistuumin edistämään yrittäjyyttä. Sitoumuksen allekirjoittivat Kiuruveden Yrittäjien puheenjohtaja Tarja Arbelius ja kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Janne Peltola (kuvassa).
– Mikäli meillä ei ole menestyneitä pk-yrityksiä, ei meillä ole elinvoimaa. Kaupungissa, jossa yrittäjien on hyvä yrittää, on myös hyvä toimia, Arbelius muistutti.
Valuutetut sitoutuvat yrittäjämyönteisen ilmapiirin edistämiseen, elinkeinojen ja yrittämisen edellytysten kehittämiseen ja kunnan vetovoimaisuuden kehittämiseen.
– Meitä valtuutettuja on välillä hyvä herätellä. Nyt pitää miettiä, miten sitä hyvää saadaan aikaan. Näen Kiuruveden voimavarana pienet 1-10 hengen yritykset. Se vaati meidän kaikkien päättäväisyyttä ja tahtotilaa, että yrittäjien on hyvä lähteä kehittämään liiketoimintaansa, muistutti Peltola.
Peltola näkee, että kehittämistä olisi koko tuotantoketjun hallinnassa. Pelkät tuotantotilat eivät riitä, vaan tärkeää on hallita myös logistiikka ja markkinointi.
