Uutiset (muokattu 20.1.2021) Tiina Kilvensalmi

Kainulainen on Pelimies

KIUPA:N palloilukauden päättäjäisjuhlassa viime keskiviikkona iloittiin uudesta keinonurmikentästä ja runsaasta pelaajamäärästä. Tällä hetkellä KiuPa:n paidassa palloa potkii noin 240 pelaajaa, joista 210 on virallinen pelilisenssi. Piirimestaruuksiakin tuli tänä vuonna, kun naisten pienkenttäjoukkue voitti kultaa ja D13-pojat pronssia.
Joka vuosi KiuPa palkitsee myös omiaan. Tänä vuonna komein pokaali, Pelimies-palkinto, ojennettiin Petri Kainulaiselle. Hän on tehnyt liki 30-vuotisen työn jalkapallon eteen tuomarina, joukkueenjohtajana, huoltajana ja johtokunnan jäsenenä. Ikäisensä seuran toiminnassa Kainulainen on ollut mukana jo 40 vuotta. Ensi vuonna molemmille tulee täyteen tasavuodet kun KiuPa ja Kainulainen juhlistavat 50-vuotispäiväänsä.
– 70-luvulla aloitin nappulaliigassa. Silloin pelattiin Nivan koulun hiekkakentällä. Nykyään meidän harjoitusolosuhteet ovat viimeisen päälle hyvät. Sitä on kasvanut mukaan tähän toimintaan, kertoo Kainulainen.
Kainulainen on aktiivisesti mukana D13-poikien joukkueessa toimien joukkueenjohtajana. KiuPa:n johtokunnassakin vuosia on takana jo parikymmentä.
– Seura on suuntautunut nykyään voimakkaasti junioritoiminnan puolelle. Ennen KiuPa:n vetonaula oli edustusjoukkue. Meidän rooli kasvattajaseurana tulee vahvistumaan.
Seura onkin ylpeä kasvateistaan. Hyvä esimerkki on vasta 15-vuotias Ilmari Niskanen. Hän siirtyi äskettäin kolmen vuoden sopimuksella pelaamaan KuPS:iin. Maailmalla menestynyt Berat Sadik on myös KiuPan kasvatteja.

NUORIMMISSA ikäluokissa palkittiin kaikki pelaajat. D13-tytöissä palkittiin kehittyjä Hanna-Roosa Jauhiainen, toppari Sanni Alavuotunki, puurtaja Juulia Ruotsalainen ja pelisilmä Johanna Niemi.
D13-pojissa palkittiin kehittynein Arttu Kauppinen, syöttökone Emma Niskanen, maalitykki Roope Rönkkö ja keskikentän kunkku Henri Räty.
Seura muisti myös aktiivisia vanhempia, valmentajia, apuohjaajia sekä taitokisoissa tasoaan mittauttaneita ja piirimestaruusmitalisteja.