Kiuruvedelle houkutellaan matkailijoita Helsingin matkamessuilla. Kiuruvesi mainostaa paikkakuntaa Iskelmäviikolla, teatterilla ja juustoilla. Messuilla ovat mukana myös Kiuruvesi-lehti ja kaupunki.
Kiuruvesi on toistamiseen mukana Helsingissä järjestettävillä matkamessuilla 15.-19.1. Kaupunki on varannut messuilta osaston, joka on tänä vuonna kaksi kertaa suurempi kuin edellisvuonna. Viime messuilta saatiin niin hyvät kokemukset, että tälle vuodelle haluttiin varata reilumpi tila.
Kiuruveden messuosastoa kiiteltiin viime vuonna lämminhenkiseksi, osastolla liikkui paljon ihmisiä, sillä vetonaulana olivat livelaulajat, teatteriesitykset ja juustot sekä sanavalmiit juontaja Klaus Thomasson ja Juha Vartiainen.
Tänä vuonna matkamessuilla ovat mukana samat tahot kuin ensimmäisellä kertaa eli Kiuruveden kaupunki, Iskelmäviikko, Maalaiskaupunginteatteri, Arctic Milk ja Kiuruvesi-lehti.
Kaupungin tavoitteena on mainostaa matkamessuilla koko paikkakuntaa kulttuuritapahtumineen ja tonttitarjontoineen, hyvä on, jos Kiuruvedelle saadaan satunnaisia turisteja, mutta myös pysyvät muuttajat ovat luonnollisesti enemmän kuin toivottuja.
Iskelmäviikko tekee messuilla tulevan kesän tapahtumaa tunnetuksi sekä julkistaa 2014 ohjelman, lisäksi myydään lippuja ja passeja, otetaan varauksia vastaan karavaanareilta.
Maalaiskaupunginteatteri toivoo luonnollisesti kävijöitä kesäteatteriinsa, joka avattiin viime kesänä. Arctic Milkiltä on messuilla maisteltavana juustoja, niitä myös myydään.
Messuille on tähän mennessä ilmoittautunut 78 maata, joista 10 on uusia, näytteilleasettajia on noin 1000.
Messuilla esittäytyy ennätysmäärä uusia maita: Argentiina, Aruba, Bangladesh, Costa Rica, Lesotho, Mauritius, Meksiko, Peru, Sri Lanka ja Turkmenistan. Usean vuoden tauon jälkeen messuille palaavat myös Tsekki, Malediivit ja Japani. Aurinkoisella teema-alueella ovat laajasti mukana Karibian alueen maat, Mexico, Malediivit, Jamaika, Anguilla, Sri Lanka, Aruba ja Seychellit. Rantabaarista voit tilata lomadrinkin ja istahtaa seuraamaan ohjelmapisteen näytöksiä.
Matkamessujen ensimmäinen päivä torstai ja perjantai aamupäivä on varattu matkailualan ammattilaisille, perjantai-iltapäivästä sununtaihin messut ovat avoinna yleisölle.
