Uutiset (muokattu 20.1.2021)

Uusia vuokra-asuntoja kesäksi

KIURUVEDEN keskustaan Asematielle nouseva uusi asuinkerrostalo valmistuu kesän aikana. Hissilliseen taloon tulee 12 vuokra-asuntoa.
– Taloon tulee pelkästään vuokra-asuntoja. Emme ole tekemässä asuntoyhtiötä, talon rakennuttajan Kiinteistö Oy Kiurunkulman toimitusjohtaja Jukka Linnilä vahvistaa.
Hän tyrmää kylillä liikkuneet huhupuheet, että asuntoja oltaisiin myymässä.
– Kyllä asunnot ovat vuokrausta varten.
Linnilän mukaan talosta on tulossa nykyisten rakennusvaateiden mukaisesti energiatehokas. Talo kytketään kaukolämpöön ja muun muassa sinne asennetaan tietoliinekenneyhteyksiä varten valokuitukaapeli.
Kerrostalon rakennusurakka on aikataulussaan ja paraikaa rakennustyömaalla tehdään toisen kerroksen välipohjavalua. Talon rakentamisesta vastaa Rakennustoimisto Ilpo Brandt Oy. Talon on määrä valmistua kesän aikana ja asukkaiden muutto tapahtuisi näin ollen heinäkuussa.
– Toukokuussa pääsemme tekemään asukasvalinnat, Linnilä kertoo.
Rakennustyöt on aloitettu syyskuussa 2013.

ASEMATIE 8:AAN rakennettavaan kerrostaloon tulevista asunnoista puolet on yksiöitä. Jokaiseen asuntoon tulee oma sauna. Huoneistoja tulee kolmeen kerrokseen ja rakennuksessa on hissi. Arkkitehtisuunnittelun on tehnyt Rakennussuunnittelu Esko Väyrynen, arkkitehtinä on toiminut rakennusarkkitehti Pirkko Myllynen.
– Talo on vaativa tehdä, sillä arkkitehti on panostanut muun muassa ulkonäköön. Tämä ei ole mikään tavallinen talo. Tontin ahtaus on tuonut omat haasteensa siihen, miten paljon voimme tavaraa ottaa kerralla, kertoo Ilpo Brandt.
Talo rakennetaan elementeistä, jotka ovat valmiina. Osa niistä odottaa tehtaalla tontin ahtauden vuoksi.
– Välipohjat valetaan paikan päällä ja tämä vie aikaa, Brandt selvittää.
Sääolot eivät ole Brandtin mukaan olleet täysin otolliset, mutta niistä huolimatta rakennustyöt etenevät aikataulussaan.
Uuden kerrostalon rakennuskustannukset ovat reilut 2,2 miljoonaa euroa.

mainos alkaa
  • Kouruvesi-lehti Osta mediatilaa
  • Kiuruvesi-lehti Tilaa nyt!
mainos päättyy