Uutiset (muokattu 20.1.2021) Jaana Selander

Juntusen lähiruokainto palkittiin

SUOMEN Ruokakulttuuriteko -kunniamaininnan Helsingin Gastro-messuilla viime viikolla saanut Helena Juntunen on pyynnöstä vierailulla lukion keittiössä, entisellä työpaikallaan. Nelisen vuotta ravitsemispäällikön tehtävästä eläkkeellä ollut Juntunen kyselee kollegaltaan, ravitsemistyönjohtaja Enni Erholtzilta, käytetäänkö koululaisten ruuassa edelleen lähi- ja luomuruokaa? Erholtz vakuuttaa, että kyllä käytetään sen mukaan kuin lähituotteita on saatavilla.
– Riippuu tietysti vuodesta, millainen sato saadaan, nyt on hieman pulaa marjoista, Erholtz kertoo.
Juntunen on edelleen kiinnostunut lähiruuasta ja suosii sitä omassa yhden hengen taloudessaan Luupuvedellä. Juntunen palkittiin kunniamaininnalla, sillä hänen ansiostaan Kiuruveden kaupungin koululaiset ovat saaneet nauttia oman paikkakunnan lähiruokaa jo 2000-luvun alusta lähtien.
Kunniamaininnan perusteluissa todetaan, että Juntusen aloitteesta Kiuruvedellä aloitettiin pitkäjänteinen ja suunnitelmallinen tuotekehitysyhteistyö alueen pientuottajien kanssa. Tuotetarjonta räätälöitiin koulukeittiöihin ja kaikki ruoka tuotetaan ilman lisäaineita. Nyt kaupungin strategisena tavoitteena on tarjota terveellistä ja maukasta lähiruokaa, joka ei rasita luontoa ja turvaa osaltaan kestävän kehityksen.
– Helena Juntunen on tinkimätön lähiruuan puolestapuhuja, suunnannäyttäjä ja visionääri, joka tekee uranuurtajan työtä suurella sydämellä, kiteytti Heli Tammivuori Elintarvikeliitosta raadin perustelut.

PARHAILLAAN Juntusen aikaan lähellä tuotettuja raaka-aineita oli Kiuruveden koululasten lautasilla 60 prosenttia, suomalaisuusaste oli 95-prosenttinen.
Juntunen on sitä mieltä, että kun koulujen ruoka on verovaroin kustannettua, tulee julkisella puolella suosia oman paikkakunnan ja lähialueiden tuottajia, näin raha kiertää mukavasti kukkarosta toiseen.
– Ihan suotta ostetaan ulkomaista ruokaa, josta voi löytyä mitä vaan. Onhan näitä tapauksia uutisoitu, kuinka paketista löytyy hiiri, Juntunen nauraa.

mainos alkaa
  • Kouruvesi-lehti Osta mediatilaa
  • Kiuruvesi-lehti Tilaa nyt!
mainos päättyy