Uutiset (muokattu 20.1.2021)

Hulluviima ei haasteita kaihda

HULLUVIIMA EI ole kaihtanut haasteita valitessaan näytelmiä esitettäviksi. 20 vuotta sitten Hyvärilän talossa sai ensi-iltansa Niskavuoren nuori emäntä samana vuonna perustetun harrastajateatteri Hulluviiman toimesta. Nyt 20 vuotta myöhemmin Hyvärilän piha täyttyi niin katsojista kuin Hulluviiman esiintyjistä. Kankaalle kajahti myös otteita 20 vuoden takaa Niskavuoren nuori emäntä -näytelmän kohtauksen muodossa, jossa myös vuonna 1994 esiintynyt Keijo Karjalainen palasi Antin saappaisiin.
– Tulin katsomaan esitystä sekä juhlistamaan Hulluviiman kaksikymppisiä, kertoo Kirsi Kumpulainen.
– Sisko näyttelee Hulluviimassa ja porukassa on paljon ystäviäni, joten toiminta on tuttua monen vuoden ajalta. Vaikka asuin 13 vuotta muualla, niin yritimme aina päästä Hulluviiman esityksiin.
Kumpulainen arvostaa monipuolisuutta kulttuurin saralla. Siitä hyvänä esimerkkinä hän nimeää juuri Hulluviiman.
– Kun katsoo näytelmiä, mitä he ovat valinneet esitettäviksi, niin ihailla täytyy sitä rohkeutta sekä ammattimaisuutta, mikä heijastuu esityksistä. He eivät ole tyytyneet helpoimpiin näytelmiin. Tarjonta ei ole pelkkää komediaa, vaan haasteet on otettu rohkeasti vastaan, Kumpulainen pohtii.

SERAFIINA JAATINEN JA SELINA KERÄNEN ovat olleet kirjaimellisesti mukana Hulluviimassa kaiken alusta lähtien.
– Tai ainakin siitä lähtien, kun ollaan synnytty, kohta kaksikymmentä täyttävät tytöt naurahtavat.
Heille Hulluviimalla on muukin merkitys kuin harrastus. Ensimmäiset muistot juontavat juurensa 90-luvun loppupuolelle ja niihin sekoittuu muutama kyynelkin.
– Muistan, kun Koskenjoella esitettiin Juha-näytelmää ja äidin piti mennä lavalle, niin minulle tuli kamala ikävä. Taisin huutaa ja tirauttaa kyyneliäkin, Selina muistelee.
– Ensimmäisenä tulee mieleen muistoja jonglööraustempuista, Serafiina kertoo.
Tytöt ovat olleet monessa näytelmässä mukana.
– Ainakin pieninä olimme näytelmissä, joissa tarvittiin lapsia, Serafiina nauraa.