Uutiset (muokattu 20.1.2021) Jaana Selander

Helena kaatoi puita ja katkaisi sähköt

HELENA-niminen Ukkosmyrsky temmelsi Kiuruvedellä torstaina iltapäivällä muutamia minuutteja, mutta sai lyhyessä ajassa aikaan melkoista tuhoa.
Puita kaatui muun muassa hautausmaalla, pihoissa ja teille. Tiet olivat monin paikoin poikki kaatuneiden puiden takia. Yhtylässä tien katkaisi kaatunut puhelinpylväs. Sähköt olivat poikki liki main koko taajamassa torstai-iltana useita tunteja. Vielä iltakahdeksalta sähköttömiä talouksia oli 3 500.
Joissakin talouksissa sähköjä saatiin odotella jopa pari vuorokautta. Enimmillään sähköt olivat poikki 15 000 Savon Voiman asiakkaalta. Kiuruvedellä hankalimmat tuhoalueet olivat eteläpäässä. Myrsky kaatoi puita linjojen päälle jopa satojen metrien matkalta. Myrsky pyyhki Kiuruveden yli 25 metriä sekunnissa vauhdilla.
Maatiloille myrsky ei tiettävästi aiheuttanut suurempaa haittaa, sillä nykytiloilla on omat varavoimalansa ja aggregaattinsa. Sen sijaan esimerkiksi Maxi Makasiinissa jouduttiin sähkökatkoksen takia heittämään roskiin kaikki pakasteet: jäätelöt ja lihat. Siitä aiheutui yritykselle merkittävä vahinko.

mainos alkaa
  • Kouruvesi-lehti Osta mediatilaa
  • Kiuruvesi-lehti Tilaa nyt!
mainos päättyy