KAUPUNGINJOHTAJA Jarmo Muiniekka on ollut virassaan vuoden. Kysyimme Muiniekalta, millainen ensimmäinen vuosi on ollut Kiuruvedellä kaupunginjohtajana?
– Vuosi on ollut toimelias ja vierähtänyt tosi nopeasti. Painopiste työssä on ollut sovitulla tavalla elinkeinopohjan vahvistamisessa ja talouden vakauttamisessa. Pääsin heti mukaan meille tärkeiden hankkeiden valmisteluun, kuten Savon eläinsairaalan perustamiseen Hingunniemeen, Muiniekka kertoo ja kiittelee johtoryhmää ja muuta henkilökuntaa asiansa osaaviksi.
Onko työ vastannut odotuksiasi? Onko vastaan tullut positiivisia yllätyksiä?
– Kiuruvesi on naudanlihan- ja maidontuotannossa kärkikunta koko maassa, siitä voimme olla ylpeitä ja ansio siitä kuuluu ennakkoluulottomille ja rohkeille tuottajille. Myös konepajateollisuudessa ja vähittäiskaupassa on myönteistä tapahtunut, kuten KPA Uniconin tulo entisen MW Powerin konepajan omistajaksi ja Viljo-konemyymälän perustaminen Kiuruvedelle. Positiivinen yllätys on myös kulttuurintekijöiden määrä ja heidän tekemisen korkea taso niin teatterin kuin musiikin saralla.
Muiniekan mielestä Kiuruvedellä olisi vielä paljon tilaa yrittäjyydelle.
– Meiltä puuttuu muun muassa vapaa-aika- ja liikunta- sekä erä- ja metsästystarvikkeisiin erikoistuneita kauppoja.
Mitä haasteita Kiuruveden kaupungilla on syksyllä, ja pidemmällä välillä?
– Ajankohtainen haaste on ensi vuoden ja suunnitelmavuosien 2016-2017 talousarvio. Valtionosuusleikkaukset alkavat purra ja samaan aikaan kustannukset muun muassa sosiaali- ja terveydenhuollossa pyrkivät kasvamaan.
Mitä mieltä sote-uudistuksesta, lähinnä nyt tästä viimeisimmästä ajatuksesta keskittää ympärivuorokautinen päivystys Kuopioon?
– Hallitus on epäonnistunut sote-uudistuksessa ja jatkotoimet ovat auki. Valtakunnallinen työryhmä ei ole saanut asiaa eteenpäin eikä kuntia ole valmistelun aikana mitenkään kuultu. Mielestäni päivystystä ei pidä pakottaa lailla keskittymään Kuopioon, silloin vaarana on palvelun heikkeneminen ja kustannusten kasvu.
KAIKKI johtavat poliitikot ja johtavien yhdistysten puheenjohtajat, joita lehti haastatteli, kiittelevät Muiniekkaa kuuntelevaksi ja asioihin ottautuvaksi kaupunginjohtajaksi.