PALOASEMAN pihaan ilmestyi viime viikolla 147 neliöinen rakennus. Kiuruveden paloaseman ja sairaankuljetuksen henkilökunta siirtyvät väistötiloihin syyskuun alusta. Paloaseman siipiosa joudutaan sulkemaan sisäilmaongelmien vuoksi
Väistötilat eivät ole parakkirakennus, vaan se näyttää aivan tavalliselta talolta lautaverhouksineen. Rakennus koostuu viidestä viipaleesta, jotka tuotiin paikalle rekoilla. Viipaleet nostettiin paikoileen nosturilla.
Väistötiloihin rakennetaan kolme toimistohuonetta sekä kaksi lepohuonetta. Lisäksi rakennukseen tulevat miesten ja naisten vessat. Kahvitilaa pystytään käyttämään myös koulutustilana.
– Kyllähän tässä meidän tilat pienenevät huomattavasti, mutta tämähän on vain väliaikainen ratkaisu, kertoo palomestari Marko Marjoniemi.
Kiuruveden paloasemarakennuksen siipiosa joudutaan sulkemaan sisäilmaongelmien vuoksi. Päärakennus rakennettiin 70-luvulla ja siinä ei ole havaittu ongelmia. 80-luvulla rakennettua lisäsiipeä ruvettiin tutkimaan tarkemmin, kun siellä työskentelevät alkoivat oirehtia. Ensimmäiset havainnot ongelmista tehtiin jo kaksi vuotta sitten.
Vielä ei tiedetä tarkkaan mitä ongelmia rakennuksessa on. Tarkemmat tutkimukset aloitetaan, kun henkilöstö pääsee uusiin väistötiloihin. Sisäilmasta on löytynyt runsaasti mineraalivillapölyä sekä orgaanisista aineista on myös merkkejä.
Henkilökunta joutuu työskentelemään väistötiloissa useamman vuoden ajan. Tarkempien tutkimusten jälkeen päätetään, tehdäänkö rakennukseen peruskorjaus vai päädytäänkö rakentamaan kokonaan uusi paloasema. Jos kaupunki päätyy uudisrakennukseen, on vielä ratkaistava tehdäänkö se nykyisen paikalle vai kokonaan uuteen paikkaan.
– Kaikki riippuu siitä, mitä rakenteista löytyy. Nyt on pystytty tekemään vasta pintapuolisia tutkimuksia. Tutkimuksien jälkeen päätetään paloaseman kohtalosta ja ruvetaan katsomaan rahoitusta, kertoo kiinteistöpäällikkö Matti Jokitalo.
