SAVON eläinsairaalan tilojen harjannostajaisia vietetään huomenna torstaina. Savon eläinsairaalan kustannusarvio on noin 890 000 euroa. Hevosklinikan tilat on peruskorjattu ja laajennettu eläinsairaalaksi.
Rakennusinvestointi on toteutettu Pohjois-Savon liiton myöntämällä Euroopan aluekehitysrahaston tuella. EU-rahoituksella on hankittu myös eläinlääkäriauto. Savon eläinsairaala -projektin kokonaisbudjetti on 1,59 miljoonaa euroa.
Projektin toteuttamisen lähtökohtana on ollut hevosten- ja tuotantoeläinten hoitoon erikoistuneiden eläinlääkärien erikoistumispaikan luominen Itä-Suomeen. Koulutusyhteistyön syventämistä suunnitellaan Helsingin yliopiston kanssa.
Eläinsairaalan toimintaa pyörittämään on perustettu Savon eläinsairaala Oy, joka tarjoaa palveluitaan 10.12.2014 alkaen. Yhtiön palveluksessa työskentelee kolme eläinlääkäriä sekä hoitajaa.
Savon eläinsairaalan avajaisia vietetään tiistaina 9. päivänä joulukuuta. Tilaisuudessa pääsee tutustumaan eläinsairaalan tiloihin, eläinlääkäriautoon sekä henkilöstöön.
