Uutiset (muokattu 20.1.2021) Jaana Selander

Kiuruveden R-kioski voitti Salama-pelikilpailun

KIURUVEDEN R-kioski sijoittui valtakunnan ykköseksi Toto Salama -pikapelin R-kioskien välisessä myyntikilpailussa. Kiuruvedellä pelataan Totoa pelipisteissä 170 000 eurolla vuodessa. Salama-peli on Fintoto Oy:n Toto-peli.
– Peliyhtiöllä on noin 1100 pelipistettä, joista puolet on R-kioskeja ympäri Suomen. Kiuruveden R-kioskin voitto oli ylivoimainen. Merkittäväksi sen tekee Kiuruveden asukasluku. Kilpailussa jäivät taakse monen ison kaupungin vilkkaiden liikepaikkojen kioskit. Voiton salaisuus on henkilökunnan positiivisuus Toto-peleihin ja aktiivisuus porukkapelien myyntiin, kertoo Fintoto Oy:n asiakkuusvastaava Jarkko Harjula.
Harjula selittää Kiuruveden menestystä Salama-pelissä myös sillä, että Kiuruvedellä on pitkät perinteet raviurheilussa, Savossa on aktiivisia raviratoja ja Kiuruvedellä voi myös opiskella hevostaloutta Ylä-Savon ammattiopistossa.

KIURUVEDELLÄ pelataan Totoa pelipisteissä noin 170 000 eurolla vuodessa. Tämän lisäksi osa pelaajia pelaa netin kautta. Fintotossa kokonaispelivaihto on noin 230 miljoonaa euroa, josta nettipelaamisen osuus on 56 prosenttia eli noin 129 miljoonaa euroa.
– Eli voidaan olettaa, että mikäli myös Kiuruvedellä olisi suunnilleen samansuuruinen nettipelin osuus, niin kokonaispelaaminen on hyvin lähellä 350 000 euron tasoa vuodessa, laskee Harjula.
Torin kioskin esimies Hilkka Kulotie kertoo, että pelaamisesta muodostuu nykyisin R-kioskin suurin tulovirta. Pelaaminen ei ole vähentynyt, vaikka eletään lama-aikaa.
Fintoto Oy on Suomen Hippos Ry:n tytäryhtiö. Pelituotoilla kerätään varoja hevoskasvatuksen ja raviurheilun edistämiseen.

mainos alkaa
  • Kouruvesi-lehti Osta mediatilaa
  • Kiuruvesi-lehti Tilaa nyt!
mainos päättyy