Poliisi otti kiinni kaksi miestä epäiltynä välikohtaukseen Kiuruveden keskustassa maanantaina aamuyöllä. Välikohtaus sai alkunsa kahden miehen sanallisesta riidasta. Paikallisen ravintolan edessä käyty riita eteni lieväksi painiksi. Toisen painijan seurueeseen kuulunut ulkopaikkakuntalainen vuonna 1978 syntynyt mies oli ottanut tilanteen yhteydessä esille haulikon, jolla hän oli ampunut maahan yhden laukauksen. Välikohtaus loppui laukaukseen ja molemmat porukat poistuivat paikalta ennen poliisipartion saapumista. Laukaus ei osunut ihmisiin, eikä aiheuttanut muutakaan vahinkoa.
Poliisipartio tavoitti keskustasta myöhemmin auton, jossa oli mukana toinen painiin osallistuneista miehistä sekä laukauksen ampunut mies. Heidät kuljetettiin kiinniotettuna Iisalmen poliisiasemalle. Poliisi tutkii asiaa.