Uutiset (muokattu 20.1.2021) Tiina Kilvensalmi

Vähävaraisille helpotusta ruoka-avusta

TYÖTTÖMIEN ruokalassa jaetaan tänään keskiviikkona ruoka-avustuskasseja niitä tarvitseville. Kasseihin pakataan leipää, maitotuotteita, lihaa, eineksiä ja muita tuotteita joita kauppiaat lahjoittavat.

PARITTOMIEN viikkojen keskiviikkoina työttömien ruokalan takahuoneessa käy vilinä, kun ruoka-apukasseja täytetään niitä tarvitseville. Ruoka-apua on tarjottu tänä vuonna kaksi kertaa ja ne kerrat ovat osoittaneet, että sille on tarvetta. Hakijoita on ollut molemmilla kerroilla viitisenkymmentä. Ruokaa menee yli sadalle henkilölle, koska monen hakijan ruokakuntaan kuuluu useampi henkilö.
– Avuntarvitsijat ovat olleet monenkirjava joukko. Ruokakasseja hakivat isot lapsiperheet, työttömät, eläkeläiset ja nuoret, kertoo työttömien ruokalan valvoja Leena Tikkanen.
Diakoni Tanja Reinikainen alkoi etsiä yhteistyökumppaneita, kun Kiuruveden S-Marketista ehdotettiin, että kaupat voisivat lahjoittaa hävikkituotteita vähävaraisille. Kaupat ovat lahjoittaneet jo aiemminkin tuotteita jaettavaksi, mutta nyt Kiuruvedellä toteutetaan ensimmäistä kertaa ruokakassien jakamista.
– Ensimmäiset jakelukerrat jännittivät. Huomasimme, että tälle on tarvetta Kiuruvedellä. Kauppiaistakin on ollut surullista katsoa, kuinka paljon käyttökelpoista ruokaa on mennyt hukkaan samaan aikaan, kun on ihmisiä, joilla olisi ollut tarvetta ruualle, diakoni Maritta Nevalainen kertoo.
Ruokajakelun toteuttavat yhteistyössä evankelisluterilainen seurakunta, Kiuruveden Työttömät, helluntaiseurakunta ja Päiväkeskus Pysäkki. Ylijäämäelintarvikkeet haetaan heidän toimestaan kaupoista kaksi kertaa viikossa. Tuotteet pakastetaan, jos niiden päivämäärät eivät riitä jakelupäivään saakka. Ruokia lahjoittavat K-Supermarket, S-Market ja ABC-liikenneasema.

TYÖTTÖMIEN ruokalaan ei kannata tulla jonottamaan ruokakassia, sillä jokaiselle arvotaan vuoronumero tasapuolisuuden vuoksi. Jako alkaa kello 13. Jokainen hakija saa yksilöllisen ruokakassin, sillä kaikille ei riitä samoja ruoka-aineita. Ruokakasseja jaetaan niin kauan kuin tavaraa riittää. Kassin kokoon vaikuttaa perheenjäsenten määrä. Kenellä on enemmän suita ruokittavana, saa enemmän myös ruokaa.
– Meillä on helluntaiseurakunnassa ollut jo vuosien ajan pienimuotoista ruuan jakamista. Yleistä jakoa meillä ei ole ollut, vaan olemme vieneet ruokaa heille jotka ovat sitä tarvinneet, kertoo Kaarlo Humaloja helluntaiseurakunnasta.
Helluntaiseurakunnassa jaetaan edelleen ruokaa kohdistetusti sitä tarvitseville. Myös työttömien ruokalassa ja Päiväkeskus Pysäkillä jaetaan edelleen leipää.
– Hyväksi todettuja käytäntöjä ei ole järkeä lopettaa. Ruokakassien jako tulee nyt lisänä aiempaan, Nevalainen kertoo.
Ruoka-avustuskassien jakajat toimivat Eviran antamien ohjeiden mukaan. Pilaantunutta ruokaa ei jaeta, vaan tuotteet pakastetaan ennen kuin viimeinen käyttöpäivä umpeutuu.
Ilmaisruokajakelulle on selvästi ollut tarvetta sillä ihmiset ovat kyselleet sitä.
– Tämä on otettu vastaan ilolla. Esimerkiksi viime vuonna EU-avustuskasseja ei jaettu ollenkaan, sillä niitä ei saatu meille. Myös kauppaliikkeet osoittivat myötätuulta meitä kohtaan, iloitsee Tikkanen.
Ruokajakelussa on mukana jo useita vapaaehtoisia, mutta heitä kaivataan lisää. Tekemistä riittää ruokien noutamisessa kaupoista ja ruokakassien täyttämisessä. Vapaaehtoiset voivat ottaa yhteyttä diakoni Tanja Reinikaiseen.

mainos alkaa
  • Kouruvesi-lehti Osta mediatilaa
  • Kiuruvesi-lehti Tilaa nyt!
mainos päättyy