PERTTI TIKKANEN on äänestänyt kaikissa vaaleissa. Usein ennakkoon. Tikkanen kävi äänestämässä kaupungintalon valtuustosalissa torstaina, jolloin muitakin äänestäjiä oli liikkeellä ruuhkaksi asti. Kiuruvedellä äänesti ennakkoon (tiistaiaamuun mennessä) 30,3 prosenttia äänioikeutetuista eli 2 237 naista ja miestä. Koko maassa ennakkoäänestämässä kävi vastaavana aikana 23,5 prosenttia äänioikeutetuista.
TIKKASELLE äänestettävän valinta oli helppo, sillä hän on äänestänyt aina samaa puoluetta.
– Puolueesta oli taas helppo valita ehdokas. Puolue tulee aina ykkösenä, se on kodin perua, tuumasi Tikkanen.
Tikkanen toivoo muutosta nykymenoon, vaikka sanoo, ettei eläkeläisenä paljon seuraa politiikkaa.
– Ihmisille pitäisi olla töitä ja velkaantuminen pitäisi katkaista.
Tikkanen toivoo, että Kiuruvedeltä saadaan oma ehdokas Arkadianmäelle. Onhan Kiuruvedeltä ollut usein oma mies tai nainen eduskunnassa.
Tikkanen uskoo, että oma edustaja saadaan läpi, sillä kiuruvetiset keskittävät kyllä äänensä kiuruvetiselle.
Tikkanen kävi äänestämässä ennakkoon, sillä hän on lähdössä matkalle.
– Tulipahan velvollisuus hoidetuksi, jos ei ole paikkakunnalla varsinaisena äänestyspäivänä. Kiuruvedellä ennakkoäänestäminen oli mahdollista kaupungintalon valtuustosalissa ja kirjastoautossa. Kirjastoauto kiersi haja-asutusalueella keskiviikkona, torstaina ja perjantaina.
KIURUVEDELLÄ on 7 382 äänioikeutettua, ensikertalaisia äänestäjiä heistä on 99.
Ensimmäisenä äänestyspäivänä keskiviikkona äänestämässä kävi 5.9 prosenttia äänioikeutetuista, 238 miestä ja 197 naista eli yhteensä 435 äänestäjää. Koko maassa äänestysprosentti oli keskiviikkona 4.6.
Vilkkain äänestyspäivä oli torstai, äänestämässä kävi tuolloin 6.8 prosenttia äänioikeutetuista. Torstai on Kiuruvedellä perinteinen toripäivä, joten se houkutteli monen suorittamaan myös kansalaisvelvollisuutensa.