Uutiset (muokattu 20.1.2021) Tiina Kilvensalmi

Frisbeegolf vetää väkeä Kuorevirralle

KUOREVIRRAN frisbeegolfrata on aktiivisessa käytössä läpi kesän. Viikkokisat houkuttelevat heittäjiä myös lähikunnista.
Frisbeegolfin harrastaja Jukka Utriainen hurahti lajiin muutamia vuosia sitten. Aikaa kuluu lajin parissa entistä enemmän, kun Utriainen on yksi frisbeegolfin viikkokisojen järjestäjistä. Kisoja pyörittävät myös nuoret frisbeeharrastajat Tuukka Partanen ja Simo Kytönen.
– Haaveissa on myös oman seuran perustaminen, mutta siihen tarvitaan lisää seura-aktiiveja, Utriainen sanoo.
Torstaisin puoli kuuden maissa ensimmäisen väylän tuntumaan uimahallin taakse kertyy joukko innokkaita heittäjiä. Tällä viikolla kisat pidettiin poikkeuksellisesti jo tiistaina, mutta jatkossa kisat ovat torstai-iltaisin. Viikkokisoihin osallistuu parhaimmillaan kolmisenkymmentä heittäjää. Mukana on harrastajia ja huippujakin.
– Kisahenki on ollut tosi hyvä. Aloittelijat saavat paremmilta heittäjiltä hyviä vinkkejä. Kisoihin kannattaa lähteä rohkeasti mukaan, Utriainen kannustaa.
Viikkokisoihin voivat osallistua kaikki lajista kiinnostuneet. Kisoihin ilmoittaudutaan paikan päällä ja pelaajat jaetaan ryhmiin.
– Vielä kisoihin ei ole osallistunut yhtään naista, vaikka radalla heitä näkyykin. Meillä on toiveissa, että naisille saataisiin oma sarja. Nuorin heittäjä on ollut 9-vuotias ja kisaajia käy myös esimerkiksi Iisalmesta ja Vieremältä, Utriainen iloitsee.
Viikkokisoissa on tasoitusjärjestelmä, joka antaa myös harrastajille menestymismahdollisuuden. Kiuruveden frisbeegolfareiden toimintaa voi seurata Facebookissa.
– Tiedotamme siellä tapahtumistamme ja ilmoitamme kadonneista kiekoista. Kiekkoihin kannattaa laittaa oma puhelinnumero. Uimahallin seinässä on myös laatikko kadonneille kiekoille, vinkkaa Utriainen.

FRISBEEGOLFRATA ja keinonurmi kruunasivat Kiuruveden urheilutarjonnan. Molemmat ovat kovassa käytössä keväästä pitkälle syksyyn.
– Radalla heitetään joka kelissä ja joskus hyvinä kesäpäivinä radalla on ruuhkaakin, Utriainen kertoo.
Kuorevirran rata on 12-väyläinen puistorata, jota on mahdollisuus laajentaa 18-väyläiseksi. Kiuruveden kaupungin internet-sivuilla on linkki, josta löytyy radan kartta ja tuloskortti.
– Heittäessään radan läpi, matkaa kertyy noin 2,5 kilometriä kaikkine mutkineen. Tämä on siis hyvä liikuntamuoto, Utriainen kertoo.
Puistoradalla heittäessä tulee ottaa huomioon myös muut liikkujat.
– Pelaajien pitää maltaa odottaa, että väylä on vapaa, ettei kiekkoja heitetä toisten niskaan. Jos kiekon lentorata karkaa, toista pitää varoittaa, Utriainen muistuttaa.
Frisbeegolfin aloittaminen on helppoa, sillä alkuun pääsee jo muutamalla kiekolla.
– Tämä on myös sosiaalinen laji. Vaikka radalle tulee yksin, aina löytyy porukkaa, joiden kanssa voi heittää. Kiuruvedellä frisbeeratakulttuuri hakee vielä muotoaan.
Ensimmäisen kerran Utriainen kokeili ”frisbeegolfia” mökkireissulla 80-90-luvun taitteessa. Kuvitteellisena korina toimi puuhun merkattu kohta, johon piti osua frisbeellä.
– Kiekkoa heittäessä ajatukset irtoavat arjesta. Toinen kiehtovat puoli lajissa on, että aina voi miettiä, mitä voisi tehdä paremmin, Utriainen sanoo.

mainos alkaa
  • Kouruvesi-lehti Osta mediatilaa
  • Kiuruvesi-lehti Tilaa nyt!
mainos päättyy