KIURUVEDEN Maitojuoksuihin saatiin maajoukkuesunnistaja, kun Hannu Airila päätti suunnistaa Kiuruvedelle treenaamaan pohjia Jukolan viestiin viime lauantaina.
– Maitojuoksun reitti oli tunnelmallinen. Ensimmäiset viisi kilometriä sai juosta myötätuulessa. Kuukkelinmäen nousu oli harvinaista herkkua juoksukisoissa. Harmi ettei reitillä näkynyt lehmiä, mutta kyllä maaseutu tuoksui ja traktorit olivat peltotöissään, Airila tuumaa juostuaan 13 kilometrin mittaisen Maitojuoksun.
Airila kisaa ensi viikonloppuna Jukolan viestissä edustaen Kalevan Rastia. Airilan joukkue on vienyt voiton kolmena edellisvuotena ja tavoitteena on voitto tänäkin vuonna.
Kiuruveden Urheilijoiden järjestämä Maitojuoksu-tapahtuma saa kiitosta Airilalta.
– Reittejä ei tarvinnut arpoa ja teiden ylityksissä oli liikenteenohjaus. Järjestelyt toimivat kuin isommissa kisoissa, Airila kehuu.
Miesten sarjassa Airila otti voiton, mutta erittäin hyvänä kakkosena maaliin juoksi Kiuruveden Urheilijoiden oma poika Jarmo Dahlgren.
– Siellähän ne kovemmat juoksijat edellä menevät. Reitti on hyvä, mutta mäet ovat vielä liian pitkiä. Treenatessa Kuukkelinlenkkiä on tullut juostua jo useampi kerta, Dahlgren kertoo.
Dahlgren on harrastanut juoksua nuoruusiässä ja muutama vuosi sitten hän palasi juoksukentille. Kesän kisakalenteri on vielä avoinna, mutta syksyllä hänellä on aikomuksena suunnata puolimaratonille Tallinaan.
Maitojuoksujen toiseksi nopein oli Kiuruveden Urheilijoiden Asko Kumpulainen. Hän juoksi viisikymppisten miesten sarjassa ja eroa Airilaan oli vain reilu pari minuuttia.
– Juoksu meni siihen nähden hyvin, että akilesjänne on vaivannut. Tämä kesä juostaan jalan ehdoilla. Syksyllä juoksen puolimaratonin, jos jalka antaa juosta. Pohjia juoksuun tuli talven hiihdoista, kertoo Kumpulainen.
Maitojuoksuissa lapset ja nuoret juoksivat maitomailin. Tapahtuman yhteydessä piti olla myös kotikaupungin katusählyturnaus, joka jouduttiin perumaan osallistujien vähyyden takia. Onneksi katukirppis ja talutusratsastus piristivät päivää ja kiuruvetiset pääsivät hyvillä mielin viettämään virallisesti avattua kesäkautta.
