JUONTAJA Sari Tammisen tytär Taika lämmitti Iskelmäviikon avajaisyleisöä laulamalla päiväkodissa oppimansa laulun. Yleisön tehtävänä oli lyödä rytmiä kertosäkeen aikana. Sari Tamminen kertoi, että Taika-tytär on suunnitellut Iskelmäviikon aikana laulavansa yhdessä ainakin Marita Taavitsaisen kanssa Andrein kertosäkeen ja Jari Sillanpään kanssa "jonkun virren". Iskelmäviikon avajaiset keskiviikkona keräsivät IskelmäAreenan täyteen ihmisiä.
VALTUUSTON puheenjohtaja Janne Peltola (kok) punnersi juontaja Klaus Thomassonin kanssa kilpaa ja voitti kisan. Peltola korosti puheessaan, kuinka tärkeä tapahtuma Iskelmäviikko on Kiuruvedelle, tapahtuma on kiuruvetisten yhteisponnistus.
TUORE murteen Suomen mestari, kansanedustaja Hannakaisa Heikkinen (kesk) kisasi murteen puhumisessa Sari Tammisen kanssa, Tamminen haastoi Turun murteella.
Heikkinen perusteli murrekilpailuun osallistumistaan sillä, että hän pääsisi mahdollisen voiton myötä vielä kerran nousemaan Iskelmäviikon estradille, hän kun on niin kova esiintymään. Edellisestä esiintymisestä oli kulunut jo 8 vuotta.
– Ja tässä ollaan! Joku jääkiekkoilija Kimmo Timonen on aikonna tuoda jonniin Stanli-kupin Kuopion torille näätille. Mutta kahtookepa tätä, tämä ee ookaan mikkään kuppi, vaan pokkaali, hehkutti Heikkinen.
Eduskunnasta Heikkinen toi sellaiset terveiset, että "pitäkee haaskoo!"
Klaus Thomasson nimesi Heikkisen huvi- ja viihdeministeriksi teemalla Ei ole helppoa olla hauska.
AVAJAISISSA esiintyivät viime vuoden IskelmäMestarit Miia Lehtio ja Mika Mäkkeli sekä Kilimu.