KIURUVEDEN Yrittäjät valitsivat vuoden yrittäjiksi Tarja ja Pekka Arbeliuksen. He ovat pyörittäneet 15 vuoden ajan laitosluvilla toimivaa Sijaiskoti Satuniemeä Luupuvedellä. Arbeliukset ovat kasvattaneet yli 40 lasta maailmalle.
Kiuruveden Yrittäjäyhdistys palkitsee arjen puurtajan, joka on monessa mukana. Tarja Arbelius on Kiuruveden Yrittäjäyhdistyksen puheenjohtaja. Hän kuuluu Savon Yrittäjien hallitukseen ja on Sote valiokunnan puheenjohtaja sekä Kiuruveden kaupunginvaltuutettu.
– Vuoden yrittäjäksi valinta lämmittää sydäntäni. Minä ihan häkellyin ja hämmennyin valinnasta. Tämä palkinto kuuluu kaikille perhekotiyrittäjille. Perhekotiyrittäjyys on kuitenkin se inhimillisin vaihtoehto lastensuojelussa. Inhimillisyys ei saisi koskaan hävitä. Perhe tuo turvaa lapsille, Arbelius muistuttaa.
Yrittäjäyhdistys kiittelee Tarja ja Pekka Arbeliuksen rohkeutta ja uskoa yrittäjyyteen. Sijaiskodin he perustivat tyhjän päälle ja 15 vuodessa yritystä on kehitetty määrätietoisesti tehden yhteistyötä myös muiden lastensuojeluyksiköiden kanssa. Vuosittain Satuniemeen tutustuu myös lastensuojelutoiminnan yrittäjiä ympäri Eurooppaa.
Arbeliukset laajensivat toimintaansa viime vuonna ostamalla Ihalan Tupa ja Polku Oy:n. Ihalan Tupa on Iisalmessa toimiva 7-paikkainen nuortenkoti. Arbeliusten tytär, terveydenhoitaja Satu Arbelius, työskentelee nuortenkodissa.
Sijaiskoti Satuniemi on 7-paikkainen laitosluvilla, toimiva koti huostaanotetuille lapsille ja nuorille. Satuniemi toimii myös tukiperheenä yhdeksälle perheelle. Maalaismaisemissa lapsille tarjotaan turvallinen ympäristö matkalla aikuisuuteen. Satuniemessä on hevosia, koiria, kissoja ja kaneja. Harrastehuoneessa aika kuluu pelaten ja musisoiden. Ympäristön lisäksi lapset tarvitsevat tuekseen paljon ammattiosaamista, josta vastaavat Arbeliusten lisäksi 14 työntekijää.
Perhekotiyrittäjyydessä eletään murrosaikaa, kun alalla yhä useampi lopettaa ja toiminta siirtyy isojen yritysten hallintaan. Perhekotiyrittäjiä on Suomessa enää alle 400, kun vielä vuosi sitten niitä oli 800. Arbeliusten yritykselle on kuitenkin jatkaja, kun heidän poikansa Jussi Arbelius on tulossa jatkamaan perheyritystä yhdessä puolisonsa Outi Ruokolan kanssa. Viiden vuoden sukupolvenvaihdosprojekti on jo aloitettu.
Vuoden yrittäjä palkitaan lauantaina Maakunnallisessa yrittäjäjuhlassa Kiuruvedellä.
