KUN ostaa kaupasta Atrian nautajauhelihaa, tietää, että se tulee kiuruvetiseltä Ulla ja Reijo Hyvösen tilalta. Atria on käynnistänyt kampanjan, jonka tavoitteena on tuoda esille lihan jäljitettävyyttä.
KEVÄTTALVEN ajan kestävän kampanjan keskiössä ovat suomalaiset lihatilalliset ja lihan alkuperän merkitys. Kaupoissa on saatavilla yli 50 tilakohtaisesti merkittyä tuotetta ja helmikuun alussa kappoihin saapuu ensimmäinen tilakohtaisesti jäljitettävä naudan jauheliha.
Atrian perhetilalliset tuottavat myös viestintää. He kertovat arjestaan kuluttajille videoiden ja kuvien välityksellä Atrian kotisivuilla verkossa ja Facebookissa sekä Instragramissa.
– Näin kuluttajilla on mahdollisuus kurkistaa tuottajien arkeen ja nähdä omin silmin mistä liha ruokapöytään tulee, kertoo Atrian brändijohtaja Sanna Päällysaho.
Kampanjassa on mukana yhteensä 13 perhetilallista, jotka ovat broilerin-, sian- ja naudanlihan tuottajia.
Kuluttajien kiinnostus jäljitettävyyteen on kasvanut. Suomalaisuutta arvostetaan, mutta yhä useampi haluaa tietää ostamansa lihan alkuperän.
– Ruuan alkuperän merkitys on noussut entistä tärkeämmäksi ostokriteeriksi ja siksi on tärkeää, että kuluttajat osaavat yhdistää tilamerkityn, jäljitettävän lihan Atrian lihantuotantoon, Päällysaho kertoo.
Kampanjaa voi seurata Atrian nettisivulla osoitteessa: www.atria.fi/atriaperhetilalta ja Instagramissa tunnisteella #atriaperhetilalta.
ULLA ja Reijo Hyvösen tila on Rytkyllä. Tilalla on lihanautoja, 320 loppukasvattamopaikkaa sekä juottola 40 vasikalle. Sukupolvenvaihdos tilalla on tehty vuonna 2002. Peltoa tilalla on 110 hehtaaria ja metsää 70 hehtaaria.
Ulla Hyvönen kertoo heidän olleen otettuja, että juuri heidän tilansa haluttiin mukaan jäljitettävyyskampanjaan.
– On hienoa nähdä oman tilan nimi Atrian jauhelihapaketissa, koska teemme tätä työtä sydämellä, Hyvönen toteaa.
Atria perhetilakampanjan tv-mainoksia on tehty useammalla kerralla ja niissä näkyy Hyvösten tilan nimi pakkauksessa. Uusin mainosvideo on kuvattu joulukuussa 2015. Hyvösten tilasta on Atria tehnyt jo vuonna 2014 minidokumentin.
Reijo ja Ulla Hyvönen kehittävät tilaansa jatkuvasti.
– Nyt on kaikki omat pellot saatu salaojitetuksi ja lisää peltoa raivataan. Jossain vaiheessa olisi tarkoitus rakentaa vielä yksi navetta, sillä päälukua pitäisi kasvattaa. Minun isännyyteni aikana navettoja on tehty kaksi, uudempi rakennettiin vuonna 2009. Lisäksi käytössä on tilan alkuperäinen navetta, Reijo Hyvönen kertoo Atrian sivuilla olevassa esittelyssä.
Kesäaikaan tilalla on yksi palkattu työntekijä, mutta muuten isäntäpariskunta pärjää omin avuin. Myös Reijo Hyvösen vanhemmat auttavat tilan töissä, jos tarvetta ilmenee.
Ulla ja Reijo Hyvönen tapasivat toisensa 1990-luvun puolivälissä, kun Ulla tuli Kiuruvedelle hevoskouluun.
Reijo Hyvösen ei tarvitse olla huolissaan, mitä tilalle hänen jälkeensä tapahtuu, sillä Miika-pojasta (syntynyt 2005) on kovaa vauhtia kasvamassa seuraava isäntä. Hyvösillä on myös Saana-tytär (syntynyt 2001).
– Elämäntapahan tämä on. Parasta on, kun saa kehittää tilaa ja kokea onnistumisia. Niistä sitä motivaatiota tulee, sanoo Reijo Hyvönen, hän isännöi kotitilaansa jo neljännessä polvessa. Tila on perustettu 1900-luvun alussa.