Uutiset (muokattu 20.1.2021) Aku Laatikainen

Maakuntaviesti kokosi hiihtoväen Kuorevirralle

IISALMEN Visa juhli miesten yleisen sarjan voittoa edellisvuosien tapaan. Naisissa Puijon Hiihtoseura yllätti ykkössijallaan. Kiuruveden Urheilijat voitti molemmat veteraanisarjat.

POHJOIS-SAVON maakuntaviesti sivakoitiin viime lauantaina Kuorevirran alueella. Suomen vanhimmassa, jo 97. kertaa järjestetyssä viestissä miesten yleisen sarjan voittoon sivakoi viime vuosien tapaan ylivoimaisesti Iisalmen Visa joukkueella Antti Raatikainen, Tuomas Säily, Ville Soininen, Sami Karjalainen, Jari Mannala, Jari Kaarakainen ja Jarkko Kauppinen junior.
Hopeaa otti Kuopion Hiihtäjät puolitoista minuuttia Visalle hävinneenä ja pronssille nousi ankkuriosuudella Vieremän Koitto, joka jätti loppukirissä Siilinjärven Hiihtoseuran neljänneksi. Koitto hävisi Visalle kolme ja puoli minuuttia.
Visa karkasi selvään johtoon jo toisella osuudella, kun Tuomas Säily repäisi puolen minuutin eron. Tämän jälkeen iisalmelaiset vankistivat johtoaan osuus osuudelta. Niinpä ankkuri Kauppisella oli helppo työ sivakoida ykkösenä maaliin. Hän ehti myös tuuletella Visan lipun kanssa loppusuoralla.
Ampumahiihtäjänä paremmin tunnettu Kauppinen on ottanut urheilun kanssa tänä talvena rauhallisemmin.
– Olen keskittynyt opiskeluun, sillä viime vuodet olen mennyt pitkälti urheilun ehdoilla ympäri maailmaa. Kolmisen kuukautta olen nyt tehnyt pro gradua, kertoi Itä-Suomen yliopistossa metsätieteitä opiskeleva Kauppinen.
– Ei ole ollut tarpeeksi resursseja panostaa huippu-urheiluun siten kuin se vaatisi. MM-kisat olisivat toki kiinnostaneet tällä kaudella, mutta nyt sitten yritetään valmistua metsänhoitajaksi ja saada sitä kautta leipää pöytään.
Kauppisen mukaan hiihto ei ollut suinkaan niin helppoa kuin miltä se näytti.
– Uutta lunta oli tullut viime päivinä aika paljon, joten hieman nahkea latu oli. Mutta toisaalta oli miehessäkin vikaa. Kiva kuitenkin, että voitimme.

MIESTEN viestissä ylivoimaisesti kovinta vauhtia piti Riistaveden Urheilijoiden ankkuri, maajoukkuemies Perttu Hyvärinen. Hän lähti ladulle kaukaa takamatkalta, jolloin mm. pronssimitaliin oli eroa kaksi ja puoli minuuttia.
Hyvärinen nosti lopulta Riistaveden viidenneksi ja vain kymmenisen sekunnin päähän pronssista. Loppusuora ei siis ollut aivan tarpeeksi pitkä.
Hyvärisen mukaan Riistavedellä oli kaikesta huolimatta oiva joukkue jalkeilla. Ryhmä oli sekoitus kokemusta ja nuoruutta.
– Hyvä että ylipäätään saimme porukan kasaan. Meillä on niin pieni kylä, että jos joku eksyy siellä hiihtoladulle, niin melkein heti aletaan jo kysellä viestiin mukaan, Hyvärinen naurahti.
Tänä talvena SM-hopeaa ottanut ja maailmancupissakin pisteille hiihtänyt Hyvärinen oli viimeksi maakuntaviestissä Sonkajärvellä vuonna 2013. Hän kertoi tehneensä mielellään paluun maakuntaviestiin.
– Olisin toki mielinyt piakkoin alkavalle maailmancupin Kanadan kiertueellekin, mutta koska maajoukkuevalintaa ei tällä kertaa tullut, oli Kiuruveden tapahtuma hyvä vaihtoehto. Viestissä saamme kivoja yhteisiä kokemuksia ja potkua seuratoimintaan. Tämä luo hyvää henkeä hiihtoväen keskuuteen.
– Mielestäni on myös tärkeää, että maakuntaviestissä on paikalla alueen kärkihiihtäjiä. Yleisöä kiinnostavat isot nimet, ja junioreille on iso asia nähdä esikuviaan, mietiskeli tällä kaudella vielä SM-kisoihin ja Viroon Skandinavia-cupiin tähtäävä Hyvärinen.

NAISTEN yleisen sarjan voiton vei hieman yllättäen Puijon Hiihtoseuran nuori kolmikko Juulia Laakkonen, Reetta Sivasti ja Iiris Moisio. Viime vuosina hallinnut Siilinjärven Hiihtoseura sijoittui hopealle ja Leppävirran Viri pronssille.
Siilinjärven ankkuri Johanna Ukkola teki kovan nousun omalla osuudellaan, mutta hävisi niukasti parilla sekunnilla voittajalle. Leppävirta jäi voittajasta noin 13 sekuntia, joten kärki oli paljon tasaisempi kuin miesten viestissä, jossa erot rojahtivat suuriksi.
Järjestävä seura Kiuruveden Urheilijat sai riemuittavaa mies- ja naisveteraaneissa, sillä molemmista tuli komeasti ykkössijat. Naisissa KiurU:n voitokkaan ykkösjoukkueen muodostivat Tarja Viertorinne, Orvokki Mäyrä ja Pirkko Jaakola-Juntunen.
– Ihan hyvinhän tässä tällaiset ”mummot” vetivät, makustelivat naiset hymyssä suin maalialueella voitettuaan toiseksi sijoittuneen Siilinjärven Hiihtoseuran peräti yli kuudella minuutilla. Enempää joukkueita ei sarjassa ollut.
KiurU:n ykkösjoukkueen miesveteraaneissa muodostaneet Aito Pennanen, Kari Saastamoinen ja Asko Kumpulainen olivat onnellisia, vaikka kolmikko on juhlinut voittoja yhdessä ennenkin.
– 1985 Kuopiossa ja 1989 Suonenjoella olemme mm. voittaneet miesten yleisen sarjan. Ensimmäistä kertaa olimme Aiton kanssa mukana jo 1979 Pielavedellä, Saastamoinen muisteli.
Ykköstila Kuorevirralla tuli puolen minuutin erolla Sonkajärven Pahkan ykkösjoukkueeseen. Kolmanneksi sijoittui Maaningan Mahti vähän alle minuutin KiurU:n perässä.

16-VUOTIAISSA poikien voittoa juhli Leppävirran Viri ylivoimaisen esityksen jälkeen ja tytöissä tiukan loppukiritaiston päätteeksi Iisalmen Visa.
12-vuotiaissa pojissa selvän ykkössijan nappasi Puijon Hiihtoseuran ykkösjoukkue ja tytöissä vauhdikkain oli Iisalmen Visa.
Maakuntaviestin seurapalkinnon pokkasi viime vuoden tapaan Siilinjärven Hiihtoseura. Palkinto myönnetään seuralle, joka saa ladulle paitsi mahdollisimman paljon joukkueita, myös kisamenestystä.
Harrastesarjoissa perhesarjan voitti Team Huttunen, kaverisarjan Karttulan Urheilijoiden ykkösjoukkue ja työpaikkasarjan Genelec.

mainos alkaa
  • Kouruvesi-lehti Osta mediatilaa
  • Kiuruvesi-lehti Tilaa nyt!
mainos päättyy