Uutiset (muokattu 20.1.2021) Jaana Selander

Meloen Kiuruvedeltä Lappeenrantaan

TÄÄLLÄHÄN on maan parhaat maisemat, sanoo Pekka Lassila Honkarannan venesatamassa. On lauantaiaamu ja aurinko paistaa. Lassila on juuri lähdössä melontareissulle, joka vie Kiuruvedeltä Lappeenrantaan.

LASSILA pakkaa kaiken tarvittavan kajakkiinsa. On ruokaa ja teltta, makuupussi ja vaatteita. Edessä on noin 450 kilometriä vesitietä ja pari viikkoa aikaa.
Lassila ei ole eilisen teeren poikia melontahommissa. Hän taivalsi kajakillaan Vironjoelta Tornioon, 1 300 kilometriä, 31 päivän aikana, vuonna 2013.
Nyt hän haluaa testata Vuoksen vesistön Suomen puoleiset osat. Kysymys on Vuoksennauhareitistä, jonka tänä kesänä tulee melomaan vielä ainakin 3–4 retkeilijää, sillä se on Suomen retkimelojien uusin reitti. Mutta Pekka Lassila on heistä ensimmäinen.
Vuoksennauhareitin itäisen vaihtoehdon aloituspiste on Nurmeksessa Lautiaisjärven eteläpuolella Laamalan uimarannassa. Läntisemmän reitin aloituspiste on puolestaan Kiuruvedellä Kettulanlahden uimarannassa. Kummankin reitin lopetuspiste on Lappeenrannassa Myllysaaren uimarannassa.

LASSILA valitsi lähtöpaikaksi Kiuruveden, koska täällä on hienot maisemat, mukavat savolaiset ihmiset ja kiinnostava reitti, joka menee pikkukylien halki. Lassila itse on Nurmijärveltä kotoisin.
Lassila etenee noin 40 kilometriä päivässä. Hän tekee reitiltä muutamia poikkeamia, meloo muun muassa Heinävedellä Koloveden kansallispuistoon, sieltä hän tekee lehtijutun.
Lassila on freelancertoimittaja, hän kirjoittaa Kiuruvesi–Lappeenranta -reitistä blogia. Lassilalla on viestintätoimisto, aikanaan hän työskenteli Kauppalehdessä päällikkötoimittajana.

VESISTÖKARTAT Lassilalla on mukanaan paperimuodossa, mutta myös digitaaliset sisävesi- ja merikartat älypuhelimella. Hän testaa matkan aikana, miten ne toimivat.
Lassilalla on taskussaan myös satelliittilähetin, josta Päivi-rouva voi seurata 10 minuutin välein päivittyvästä yhteydestä, missä mies mennä viilettää.

SUURIN haaste Lassilalle ovat kanavien sulut.
– En ole ennen mennyt Saarikosken kanavasta läpi, saa nähdä miten se onnistuu.
Lassila aikoo mennä kanavat meloen läpi.
Lassilalle ei ole sattunut pahempia haavereita. Kerran hän putosi kajakistaan, mutta mukana oli kaveri ja poimi miehen merestä. Toisen kerran kajakki ajautui kovassa tuulessa kiville ja hakkautui niitä vasten. Rantaan ei ollut kuin parisataa metriä ja Lassila ui tukevalle maalle.
Lassila meloo talvellakin uimahallissa sekä jäiden seassa. Talvella harjoitellaan lähinnä pelastautumista.

YKSINÄISYYTTÄ Lassila ei pelkää. Hän sanoo, että on itse asiassa hyvä olla joskus yksin. Se rentouttaa.
Mutta kovin yksin hänen ei tarvitse olla, koska ihmiset tulevat mielellään juttelemaan ruskettuneen kaverin kanssa.
– Toteutan tässä monen unelmaa irtiotosta. Moni haaveilee lähtevänsä melomaan, mutta koska tämä vaatii paljon vaivaa, ei toteuta unelmaansa. Reitillähän ei ole vessaa, ei suihkua, ei tyynyä, ei aina ruokaakaan…
– Kyllähän tämä hulluutta vaatii, myöntää mies lopulta itsekin.

EDELLISEN yön Lassila nukkui Sinisessä Helmessä.
Rouva Päivi oli haikeana heiluttamassa valkoista nenäliinaa miehelleen laivalaiturissa Rantakylässä.

mainos alkaa
  • Kouruvesi-lehti Osta mediatilaa
  • Kiuruvesi-lehti Tilaa nyt!
mainos päättyy