VIIME vuonna sää ei suosinut maanviljelijöitä, ja niinpä kevätkylvöt olivat useimmilla muutaman viikon myöhässä. Tällä kertaa kylvöjä on päästy tekemään mainioissa olosuhteissa ja paikoin jopa normaalia aikaisemmin.
ON aurinkoinen ja lämmin kesäkuun alun päivä, kun maanviljelijä Vesa Kärkkäinen käyskentelee tyytyväisenä tiluksillaan. Äitienpäivän aikaan aloitetut kevätkylvöt on jo tehty ja oraat hyvällä mallilla.
– Moni muukin on saanut tehtyä kylvönsä tänä vuonna ajallaan tai jopa etuajassa tavanomaiseen nähden. Viime vuosihan oli aika vaikea, kun satoi niin paljon ja oli kylmää. Nyt on ollut ilo tehdä töitä, ja pitkiä päiviä tässä onkin painettu viime viikkoina.
Kärkkäisen mukaan tänä vuonna on ollut suorastaan ihanteelliset olosuhteet viljelyyn. Äärimmäiset sääilmiöt ovat pysyneet poissa, mikä on suuri helpotus pitkälti säiden armoilla toimiville maanviljelijöille.
– On ollut sopivan lämmintä, eikä liian kuumaa tai kylmää. Välillä on myös tullut sopivasti vettä taivaalta ja ollut viileämpiäkin ajanjaksoja välissä. Esimerkiksi ohra tarvitsee nyt joitakin viileämpiä päiviä, jotta se lähtisi kasvamaan kunnolla.
– Varsinkin näin keväästä ja alkukesästä on todella tärkeää, että sää olisi kohdallaan. Tällöin saa puitua parhaan mahdollisen sadon. Toki silläkin on merkitystä, että mihin aikaan kylvöt tekee. Tavoitteena minulla on, että sorsanmetsästykseen eli elokuun puoliväliin mennessä olisi puinnit tehtynä, Kärkkäinen suunnittelee.
VUODESTA 2001 viljelijänä toimineella Kärkkäisellä on peltoa Heinäkylässä, Runnilla ja kotipaikallaan Sulkavanjärvellä yhteensä 75 hehtaaria. Hän viljelee niin siemenohraa, timoteitä kuin puna-apilaakin.
– Viime vuosi meni minulla yllättävänkin hyvin. Tosin puna-apila ei joutunut puintiin mukaan. Nyt senkään suhteen ei pitäisi olla ongelmia, ellei sitten tämä Suomen kesä näytä taas yhtäkkiä nurjia puoliaan. Vanha viisaus onkin, että vasta syksyllä näkee lopullisen totuuden.
Karjatiloilla myös rehunteko on alkamassa tänä vuonna ajallaan tai jopa etuajassa. Itse asiassa Etelä-Suomessa rehua on jo tehty toukokuun lopulta lähtien. Lienee siis vain ajan kysymys, että Kiuruvedelläkin päästään vauhtiin.