Uutiset (muokattu 20.1.2021) Tiina Kilvensalmi

Kirjallisuustapahtuman päätähtenä Lauri Kokkonen

NÄYTELMÄKIRJAILIJA Lauri Kokkonen oli lauantaina Kiuruveden kirjallisuustapahtuman päätähti. Hänet muistetaan loistavana näytelmäkirjailijana, pidettynä opettajana sekä suvaitsevaisuuden ja tasa-arvon puolestapuhujana.
Lauri Kokkonen on tunnettu nimi eteenkin 60-70-luvun näytelmäpiireissä. Näyttelijät Seela Sella ja Anja Pohjola esittivät päärooleja Intiimiteatterin Laahus-näytelmässä vuonna 1978. Sella näytteli ompelijan roolia ja Pohjola kukkakauppiasta.
Tähdet kuvaavat näytelmää unohtumattomaksi kokemukseksi. Naiset pohtivat näytelmän merkityksiä ja muistelivat menneitä Kiurusalissa esitetyssä Elämäni tärkein näytelmä -dokumentissa.
– Kukaan ei voinut aavistaa sitä niin menestyväksi näytelmäksi. Esitimme Laahusta sata kertaa ja olisimme voineet varmasti esittää sitä vielä toiset sata kertaa. Lauri Kokkonen oli näytelmän ensi-illassa, jonka jälkeen hän sanoi, etten tiennytkään, että olen kirjoittanut näin hyvän näytelmän. Se on paras kiitos näyttelijälle, kertoo Sella.
Naisten mielestä Laahus-näytelmä on hyvä ihmiskuvaus joka uppoaa katsojiin.
– Katsojat löysivät näytelmästä itsensä. Laahuksessa näytetään, kuinka toinen ihminen huomaa toisen heikkoudet ja vahvuudet. Sitten ruvetaan pelaamaan peliä keskenään. Ihmiset eivät ole sitä mitä he antavat ensikuvakseen. Laahus on kahden naisen psykologinen taistelu. Toinen naisista on vahva, toinen heikko, kuvailevat näyttelijäkonkarit.

NÄYTELMÄTAITEEN professori Hanna Suutela käsitteli laajasti Kokkosen tuotantoa. Etenkin tunnetuimpia niistä, kuten vuonna 1958 julkaistu Laahus, Viimeiset kiusaukset (1960) ja Ruskie neitsyt (1969).
– Kokkosen näytelmien yhteinen tekijä on pohdinta siitä, mikä on ihmisen sosiaalinen status, paikka ja tehtävä yhteiskunnassa. Hän pohti, kuinka ihmiset esiintyvät tässä elämässä työssään, suvun keskuudessa tai uskonnollisissa yhteisöissä ja muualla. Kokkonen pohti kuinka ihmiset käyttävät näitä roolejaan elämän näyttämöllä. Ja kuinka se vaikuttaa, että ihmisillä on ristiriita sisäisen totuutensa kanssa, Suutela kertoo.
Pielavedellä syntynyt Kokkonen toimi opettajana myös Kiuruvedellä. Hänen teksteistään kumpuaa myös hänen opettajan rooli.
– Monilla tahoilla on kasvatuksellisia rooleja. Paljonkohan esimerkiksi media tai poliitikot käyttävät opettajan vastuutaan? Suutela kysyi yleisöltä.
Kokkosta kuvaillaan myös suvaitsevaisuuden sanansaattajaksi ja ihmisoikeuksien ja tasa-arvon puolestapuhujaksi.
– Asuimme Pielavedellä saaressa. Mehän oltiin outsidereita (ulkopuolisia). Saarelaisuus, ulkopuolisuus antoi veljelleni Laurille aiheen kirjoittaa ja laittoi keskustelemaan asioista hieman eri kulmasta, sanoo kirjailijan veli rovasti Urpo Kokkonen.
Kirjallisuustapahtuman päätteeksi paljastui, että ompelija Anna Liimatainen matkasi Kiuruvedelle, kun näyttelijä Seela Sella lahjoitti Kokkosten suvulle taiteilija Armas Raunion maalaaman taulun 50-vuotiaasta Liimataisesta ompelemassa Laahusta.

mainos alkaa
  • Kouruvesi-lehti Osta mediatilaa
  • Kiuruvesi-lehti Tilaa nyt!
mainos päättyy