KIURUVEDEN Urheilijoiden Minna Lilja on valittu maajoukkueeseen MM-kilpailuihin. Kahvakuulan MM-kisat järjestetään Kazakstanin Aktobessa 26.–30.10.
Minna Lilja kilpailee 16 kilon kahvakuulan tempauksessa, sarjassa + 68 kiloa ja veteraanien sarjassa. Liljan mukana Kazakstaniin lähtevät Minna Silvennoinen, Teija Rantanen, Kirsi Suomela, Riitta Evisalmi, Pauliina Savolainen, Niina Pelander, Mari Kuukkanen, Henrik Tallbacka, Anneli Kuukkanen.
– Onhan se kunnia päästä taas maajoukkueeseen ja kansainvälisiin kisoihin edustamaan Suomea. Harjoittelu on tuottanut tulosta ja se sinänsä on palkitsevaa. Kisat järjestetään tänä vuonna myös sellaisessa paikassa, jossa muutoin tuskin tulisi käytyä, Minna Lilja kertoo.
MINNA Lilja voitti helmikuussa biathlonissa (tempaus ja työntö) 16 kilon kuulalla oman painoluokkansa Suomen mestaruuden.
Heinäkuussa pidetyissä veteraanien biathlonin SM-kisoissa Lilja oli hopealla.
Toukokuussa Puolassa Lilja voitti tempauksen yleisen sarjan EM-kultaa 16 kilon kuulalla. Nostojen määrä oli 205.
Viime vuonna Lilja oli EM-kisoissa toinen 175 toistolla ja MM-kisoissa 11. 182 toistolla.
– Tämänhetkinen toukokuussa tehty ennätykseni tempauksessa 16 kilon kuulalla on 206. Tavoitteena on tietysti parantaa tuota ennätystä MM-kisoissa, Lilja suunnittelee.
Lilja on vasta neljäs suomalaisnainen, joka on pystynyt 206 toiston suoritukseen. Minna Lilja on Nivan koulun rehtori.