KIURUVESI-SEURAN mykyrokkatilaisuudessa Keravalla Sompion koululla 30.10. lähes puolitoista sataa mykyrokan ystävää nauttivat maistuvasta mykyrokasta ystäviensä seurassa. Joka vuosi järjestäjiä jännittää, tuleeko osallistujia ja miten paljon.
Kaksi viikkoa ennen ilmoittautumisajan päättymistä näyttää yleensä, ettei tilaisuudesta tulee mitään, kun ei ole mykyrokan syöjiä! Ja niinpä vain sitten alkavat Anna Leväsalmen (seuran sihteeri) puhelin piristä ja sähköposti laulaa ja kas löytyyhän niitä mykyrokkanälkäisiä kiurukkaita ja heidän ystäviään. Vihonviimeiset tulevat paikalle ennakko ilmoittautumatta, mikä aiheuttaa järjestäjille aina hieman päänsärkyä. Mykyrokalle tullaan ystävien kanssa. Monilla kävijällä ei ole enää kontakteja Kiuruvedelle ja siten on mukavaa verestää makunystyröitä mykyrokalla. Tänä vuonna vieraina oli myös useita naapurikunnista kotoisin olevia mykyrokanystäviä.
AIEMMIN on kirjoitettu tässäkin lehdessä mykyrokankeiton hankaluuksista, kun talkoolaisia on ollut saatavilla vähänlaisesti. Tänä vuonna suurimman ongelman tuotti Keravan kaupungin uudet vuokrien maksuperusteet, jotka olivat vähällä suistaa koko mykyrokkatapahtuman muistojen yöhön.
Onneksi olimme aavistaneet tulevaa ja jo viime vuonna kysyimme Iltalypsyn omistajalta, Kirsi Tikkaselta mahdollisuutta tuoda kiuruvetistä mykyrokkaa etelään. Ja Iltalypsy otti haasteen vastaan. Niinpä perjantaiaamuna klo 7 lähti kylmäastioissa rokkatarpeet kohti Keravaa, siellä kylmiöön ja sunnuntaina rokkavieraiden suihin. Toki aamulla myvyt lämmitettiin uunissa, liha ja perunat yhdistettiin liemeen jne.
Sisäelimet meillä on ollut tapana tarjoilla erikseen, koska kaikki eivät pidä niiden mausta. Rokkavieraille ei etukäteen kerrottu, että nyt syödäänkin kiuruvetistä mykyrokkaa.
Puheenjohtajana koetin tarkkailla mykyrokan syöjien ilmeitä ja kun näin, että ”santsaajien” jono syntyi heti, kun kaikki oivat saaneet ensimmäiset lautaselliset, olo oli helpottunut. Ja kun sitten näin ex-puheenjohtaja Yrjö Jauhiaisen hakevan kukkuralautasellisen lisää ja maiskuttelevan tyytyväisenä, arvelin, että olemme onnistuneet. Siis lämpimät kiitokset Iltalypsyyn ja sen mykyrokan keittäjille nautinnollisesta rokasta!
Mykyrokkaa riitti vielä kotiinvietäväksi ja monessa taloudessa nautittiin rokkaa maanantainakin tai sen makuun pääsivät nekin, joilla ei ollut mahdollisuutta tulla paikanpäälle.
HIEMAN puheitakin on tapana pitää mykyrokansyönnin lomassa. Seuran puheenjohtaja toivotti mykyrokan ystävät tervetulleiksi ja kertoi lyhyesti seuran tapahtumista kuluneena vuonna. Vuosikokous maaliskuussa; kulttuurimatka Tallinaan kulttuurikeskus Kumuun toukokuussa; heinäkuussa Juuret mitali Seppo Konoselle Iskelmäviikon avajaisissa, kaupunginvastaanotto ja vierailu Eläinsairaalassa, ”Tikkas-seminaari” Kulttuuritalossa. Elokuussa kävimme Vallisaaressa ja lokakuussa kuuntelimme Säkenöivää Oopperagaalaa Kulttuuritalossa.
Kaupungin tervehdyksen toi valtuuston 2.varapuheenjohta Markku Ruotsalainen. Hän kertoi kaupungin meneillään olevista investointihankkeista (mm. Nivan kiertoliittymä, puutavaraterminaalin laajennus, sairaalan peruskorjaus) ja monipuolisista kaupungin palveluista. Markulla olikin tj-keikka, koska jo seuraavana tiistaina hän aloitti Palmian (Helsingin kaupunki) palveluksessa! Kiitos Markulle ja onnea uusissa ympyröissä!
Jo toisena vuonna saimme kuunnella Ake Pääkön sydämellisiä musiikki- ja lauluesityksiä Keravalla. Ake palasi ulkomaan matkalta eli Ruotsista, jossa hän tapaili sukulaisiaan ja vieraili paikallisessa vanhainkodissa.
Tunnettu musiikkimies Kalle Partanen laulaa lurautti myös pari laulua Aken säestyksellä.
Kiuruvesi-seuran aikaisempi rokkaemäntä Rauha Peltonen (ent. Jauhiainen) järjesti seuralle mieluisan yllätyksen lahjoittamalla hänen aikanaan käytetyt vanhanajan esiliinat nykyiselle rokkaemännälle Aino Blombergille.
Perinteisesti Kiuruvesi-seura on tarjonnut kiuruvetislähtöisille kirjailijoille, muusikoille jne. mahdollisuuden myydä omia tuotteitaan mykyrokkatilaisuudessa. Tänä vuonna mukana olivat Olavi Kärkkäisen ”Elämän tikapuut” ja Jukka Saastamoisen toimittama ”Isiemme sotataival” kirjat.
Ja lopuksi kahvittelun jälkeen oli arpajaisten palkintojen arpominen. Heli Tikkanen toimi rouva Fortunana ja kaikille palkinnoille löytyi uusi koti. Perinteisesti pääpalkintoina olivat haapapuulautaset lisättynä Arctic Milkin juustoilla.
VAIKKA tänä vuonna talkoisiin tarvittiin vain yksi päivä, talkoolaiset aloittivat jo aikaisin aamulla ja töitä riitti loppuun asti. Hyvä töiden organisointi ja työnjako sekä huumori talkoolaisten kesken johtavat siihen, että aikataulut pitävät ja rokkavieraat ovat tyytyväisiä myös palveluihin.
Lämmin kiitos kaikille vieraille. Kiuruvesi-seura toivoo, että olemme antaneet teille pienen elämyksen ja mahdollisuuden muistella aikaisempia mykyrokkakokemuksia ja tavata ystäviä. Kiuruvesi-seurassa ollaan optimistisia ja uskotaan vahvasti, että mykyrokkaa nautitaan pääkaupunkiseudulla ensi vuonnakin.